Oy Amri Ab
3. kaup. osa. Tontit 43, 45 Rantakatu (nyk. Ainonkatu 31)
Lappeenranta
Aloittanut: 1891
Lopettanut: 1993
Historia:
Oluttehtaan perusti englantilainen kauppias John Nethersole keväällä 1891, jolloin hän sai tehtaallensa myös rakennusluvan. Koko hankkeen rahoittajana oli Nethersolen rekisteröimä John Nethersole & Co.
Tehdas rakennettiin rantakadulle tonteille 43 ja 45 (nyk. Ainonkatu 31). Laitos oli valmiina jo saman vuoden marraskuussa, jolloin oluiden keittelyt aloitettiin. Ensiolutta tuli markkinoille joulukuun 21. päivä.
Tehdas sai viralliseksi nimekseen Willmanstrand Porter- och Ölbryggeri, mutta on mainittu monilla eri nimillä, joista yleisin oli Lappeenrannan Oluttehdas. Ensioluesta mainittiin, että se on "erittäin kirkasta ja hienomakuista ja portterikin täyttää kaikki vaatimukset".
Helmikuussa 1893 Nethersole ja viipurilainen kauppias Matti Roiha kirjoittivat vuokrasopimuksen, jolla Roiha vuokraa tehtaan 1.5.1893 alkaen. Vuosivuokra oli 3.500 markkaa.
Vielä samana vuonna Nethersole myi tahtaan viipurilaiselle panimomestari Johan Babtist Wutzille. Wutz ei siirtynyt Lappeenrantaan, vaan toimi Viipurissa Yhdysoluttehtaalla. Myös Roihan vuokrasopimus pysyi ennallaan. Tehtaan nimi muuttui muotoon Willmanstrand Öl- och Porterbryggeri, mutta esiintyi lähes yksinomaan suomennettuna Lappeenrannan Olut- ja Portteritehdas.
Vuoden 1895 tammikuussa Lauritsalan kartanon omistaja eversti Lars Emil von Haartman osti tehtaan Wutzilta 49.000 markalla. Roihan vuokrasopimus pysyi edelleen ennallaan. Tästä eteenpäin tuotannosta vastasi noin vuoden baijerilainen panimomestari Karl Heining. Tehtaan nimeksi muutettiin suomenkielinen versio Lappeenrannan Olut- ja Portteritehdas.
Syksyllä 1895 Haartman purki vuokrasopimuksen Roihan kanssa, mutta kirjattiin päättyväksi vasta, seuraavan vuoden tammikuun viimeinen päivä.
Tämän jälkeen tehdas jatkoi toimintaansa, mutta samalla sitä laajennettiin pikkuhiljaa vuoden 1899 kevääseen. Laajennukset käsittivät mm. viereisten tonttien nro 42 ja 45 ostoja ja niille rakentamista sekä vanhan kaluston uusimista ja laajentamista.
Samana keväänä 1899 Haartman yhteistyökumppaneineen perustivat Osakeyhtiö Lappeenranta ja Lauritsalan, jolla yhdistettiin Lappeenrannan ja Lauritsalan oluttehtaat sekä muu liiketoiminta. Osakeyhtiön osakepääoma oli 750.000 markkaa (1.500 á 500 mk). Alussa osakkeista 90% oli merkitty eversti Haartmanille.
Ensimmäiseen johtokuntaan kuuluivat johtokunnan puheenjohtaja Lars Emil von Haartman, pankinjohtaja Juho Pelkonen, kauppias Viktor Abramoff ja varajäsenet kauppias Ivan Volkoff ja farmaseutti Lauri Cederhvarf. Isännöitsijäksi tuli Lauritsalan kartanon hoitaja Caleb Rasander ja oluenpanijaksi saksalaissyntyinen panimomestari Josef Gruber.
Etikettejä 1900-luvun alkuvuosilta.
Alunperin yhtiöllä oli omistuksessaan mm. Lauritsalan kartano, Mälkiän mylly sekä useita tiloja Puumalassa. Nämä kaikki myytiin pois vuoden 1906 aikana. Tämän jälkeen osakepääoma laskettiin 375.000 markkaan. Muutokset vahvistettiin senaatissa 17.11.1907, jonka jälkeen yhtiö oli ainoastaan panimoyhtiö. Mainittujen tilankauppojen aikana yhtiön perustaja Lars Emil von Haartman kuoli. Hänen paikalle valittiin kauppias Georg Taht ja isännöitsijäksi everstiluutnantti Otto Werner Palmroth. Tulevaisuudessa hallitus tietysti vaihteli.
Vuosia oluttehdasta rasittanut raittiusaate oli voimakasta 1900-luvun alussa ja sen myötä oluen myynti vaikeutui mm. siksi, että Lappeenrannan kaikki olutmyymälät kiellettiin. Lisäksi kiellettiin anniskelupaikoilla tapahtuva vähittäismyynti. Myynti oli sallittua jatkossa korittain tehtaalta ja pullottain tehtaan omasta kioskista. Tämän lisäksi mallasvero nostettiin 1.1.1908 alkaen nelinkertaiseksi ja korotettiin vielä lisää vuonna 1910. Tämä kaikki laski myynnin noin puoleen muutamassa vuodessa.
Vasta vuonna 1912 tehdas sai luvan myydä olutta pullottain yhdessä myyntipaikassa. Toinen myyntipaikka avattiin seuraavana vuonna vastavalmistuneella kasinolla. Suunta oli siis hyvä, mutta auttamattoman hidas.
Vuonna 1914
syttyi I maailmansota, joka toi kaupankäyntiin omat ongelmansa. Sodan alettua tehdas oli viisi kuukauta suljettuna, mutta jatkoi tämän jälkeen parhaansa mukaan. Myynti oli tietysti pienentynyt ja pieneni seuraavina vuosina edelleen, joten vuoden 1916 huhtikuussa, siirryttiin valmistuksessa mietoihin mallasjuomiin.
Kaikenlainen raaka-ainepula ja sekasorto voimistui suomessa vuonna 1917, jolloin esim. 29.6. vahvistettiin kieltolaki. Mutta koska se määrättiin alkavaksi vasta vuonna 1919, säädettiin ns. väliaikainen kieltolaki. (Eli tämän jälkeen kaikki yli 2 til.% oluet olivat ns. alkoholopitoisia juomia ja siis kiellettyjen juomien listalla). Joka tapauksessa, tehdas oli jo keväällä 1916 siirtynyt mietoihin mallasjuomiin, joten tämä ei muuttanut juurikaan toimintatapoja. Mutta se mikä muutti, oli venäjän kaupan täydellinen tyrehtyminen ja sitä kautta elintarvikkeiden ym. raaka-ainepula. Raaka-ainepula kosketti tavalla tai toisella koko suomea ja tämä johti lopulta siihen, että senaatin elintarveosasto takavarikoi marraskuussa 1917 oluttehtaalta sen koko mallasvaraston. Syyksi takavarikkoon ilmoitettiin, että "näistä jauhetaan jauhoa, josta saadaan leipää". Tähän loppui juomien valmistus ja sitä kautta koko toiminta tehtaalla.
Seuraavan kerran tehtaalle saatiin maltaita vuoden 1919 syyskuussa, jolloin toiminta lähti jälleen liikkeelle. Kieltolain alkuvuosista eteenpäin mentäessä mietojen juomien menekki pikkuhiljaa kasvoi ja vuonna 1928 yhtiön osakepääoma nostettiin alkuperäiselle tasolle eli 750.000 markkaan.
Panimomestari Josef Gruber jäi eläkkeelle vuonna 1931 ja paikalle valittiin panimomestari Fritz Bieglas. Vuonna 1932, jolloin kieltolaki kumottiin, oli tehdas jälleen varsinainen panimo ja muiden panimoiden tavoin edessä oli nousukausi. Esimerkiksi III veroluokan oluen myynti kasvoi seuraavasti: kun se vuonna 1933 noin 48.000 litraa oli se vuonna 1938 noin 200.000 litraa. Tämän lisäksi tuotannossa oli I veroluokan olut ja kalja.
Lasinalusta ja etikettejä 1930-luvulta.
Panimomestari Bieglas erosi virasta syksyllä 1934 ja paikalle valittiin panimomestari Gustav Lindewald. Lindewald erosi jo 1936 ja paikalle valittiin panimomestari Frithiof Viktor Lundgren.
Osakepääoman korotus 1.500.000 markkaan sai vahvistuksen 17.10.1936.
Vuonna 1939 tehtaalla ryhdyttiin valmistamaan virvoitusjuomia. Ensimmäinen erä limonadeja laskettiin myyntiin toukokuun puolivälissä. Virvoitusjuomia varten palkattiin panimomestari Risto O. Majamaa.
Panimomestari Lundgren kuoli 1941 ja mestari Majamaa siirtyi hänen paikalle. Majamaan ura tehtaalla kesti vuoteen 1977. Sodan takia vahvempia mallasjuomia ei tuotannossa ollut ennen vuotta 1948, jolloin kansanhuoltoministeriö kumosi kiellon. Samana vuonna panimomestari Majamaa muutti tuotannossa olleen Pöytä oluen nimen Karjala olueksi. Karjala olut on aiemmin ollut Sortavalan Panimon tuotemerkki.
Etikettejä 1950-luvulta.
1950-luvulla tehdasta uudistettiin ja laajennettiin ja vuonna 1853 joulukuussa markkinoille laskettiin A-olut. Tuotantopuolelle palkattiin vuonna 1955 panimomestari Jaakko R. Ekholm. Hän toimi tehtaalla neljä vuotta. Mainitut laajennukset olivat tarpeen, sillä Alkon laatimia myyntialueita kasvatettiin ja lopulta 1964 A oluen myyntirajat poistettiin kokonaan. Näin ollen tehdasta laajenettiin edelleen.
Etikettejä 1960-luvulta.
Vuonna 1966 Oy Hartwall Ab osti osake-enemmistön Oy Lappeenranta - Lauritsalasta ja marraskuussa 1970 se fuusioitiin emoyhtiöön. Samalla nimi muutettiin muotoon Oy Hartwall Ab Karjala Olut. Mainitut laajennukset valmistuivat 1967, jolloin myös III oluen myyntirajat poistettiin. Tämän jälkeen karjala olutta sai teoriassa lähes koko etelä suomesta, mutta totuus oli se, että karjala oli merkkinä ihmisten mielissä edelleen suhteellisen paikallinen "itäsuomalainen" olutmerkki.
Karjala merkin tunnettavuuteen tuli positiivinen muutos vuoden 1968 huhtikuussa, jolloin se sai ilmaista mainosta Neuvostoliiton silloiselta suurlähettiläältä. Nimittäin Neuvostoliiton suurlähettiläs Andrei E. Kovalev puuttui etiketin sotaisan näköiseen vaakunaan sanoen, että se "herättävät vääriä ajatuksia" ja "periytyy ajoilta, jolloin tilanne oli toinen". Nämä kommentit vaakunasta pääsivät tietysti lehtien etusivuille ja palstoille. Näin karjala olut sai koko kansan siunauksen ja seuraavalla vuosikymmenellä se olikin suomen suosituin olut. Lisänostetta myynnille tuli keskioluen vapautuminen vuonna 1969, jolloin oluen myynti nousi noin 16 miljoonaan litraan.
Parhaimmillaan Karjalan markkinaosuus suomen olutmarkkinoista oli noin 30%.
Karjala oluen suosion lisääntyessä sen valmistusta siirrettiin 1970 luvun alussa myös muihin Hartwallin tehtaisiin eli Turkuun, Kaarinaan ja Vaasaan. Vuodesta 1974 tehtaan nimeksi tuli Oy Hartwall Ab ja paikkakunta, missä olut oli valmistettu esim. Oy Hartwall Ab Lappeenranta.
Oy Lappeenranta-Lauritsala yhtiö lakkautettiin tammikuussa 1971.
Vuonna 1982 tehtaalle palkattiin panimomestari Heikki Pekka Vehviläinen. Hän toimi tehtaalla vuoteen 1991, jolloin siirtyi Hartwallin Lahden tehtaalle.
Tehtaan kiinteistöt 1980 -luvulla.
Helmikuussa 1991 Hartwallin tuotanto ja jakelu rekisteröitiin nimelle Oy Amri Ab. Näin edettiin kaksi vuotta, kunnes Hartwall päätti lakkauttaa Lappeenrannan tehtaan ja siirtää tuotannon muihin tehtaisiin. Viimeinen panimomestari tehtaalla oli vuonna 1963 virkansa tehtaalla aloittanut Pirkko Näätänen. Tehdas lopetettiin keväällä 1993.
Etiketit: Arvo Kulo (ensimmäiset 6 etikettiä), Kim Lindberg (pitkä punainen sinettietiketti), Mika Vellonen (1950-60 luvun etiketit).
Lasinalustat: Antti Räty
Tehtaan kuva: Erk Appel; Hartwall 1836-1986
Lähteet: PRH 6.126, 21.525, 507.575, Erk Appel; Hartwall 1836-1986, kirkolliset asiakirjat, omat arkistot, Mikko Pakkanen, Oy Hartwall Ab
__________
1891 - 1893 Willmanstrand Porter- och Ölbryggeri (John Nethersole & Co.)
1893 - 1893 Willmanstrand Porter- och Ölbryggeri (John Nethersole & Co., vuokr. Matti Roiha)
1893 - 1895 Willmanstrand Öl- och Porterbryggeri (Johan Babtist Wutz, vuokr. Matti Roiha)
1895 - 1896 Lappeenrannan Olut- ja Portteritehdas (L. E. von Haartman, vuokr. Matti Roiha)
1896 - 1899 Lappeenrannan Olut- ja Portteritehdas (Lars Emil von Haartman)
1899 - 1966 Oy Lappeenranta ja Lauritsala
1966 - 1970 Oy Lappeenranta ja Lauritsala (Oy Hartwall Ab)
1970 - 1974 Oy Hartwall Ab Karjala Olut
1974 - 1991 Oy Hartwall Ab Lappeenranta
1991 - 1993 Oy Amri Ab (Oy Hartwall Ab)
