Kairiskulmantie 10
Piispanristi
20760 Kaarina
Toiminnassa: 1884 – 1995
Alustat (Turku)
Alustat (Kaarina)
Turku
Aura Bryggeri Aktiebolaget i Åbo nimisen yhtiön perustivat kolme kauppiasta Victor Leonard Bernhard Strandell, Johan Wilhelm Blomberg ja Waldemar Lindström vuonna 1882. Kyseiset kolme herraa muodostivat tässä vaiheessa ns. väliaikaisen johtokunnan. Heistä Strandell valittiin toimitusjohtajaksi.
Yhtiöjärjestys vahvistettiin helmikuun 15. päivä vuonna 1884. Osakepääoma oli 300 000 markkaa. Tämän jälkeen maaliskuussa aloitettiin rakennustyöt kaupungin kahdeksannen osan toisessa korttelissa tontilla numero yksi (eli Wechterin tontilla, Linnankatu 48 (nyk. Linnankatu 48-52). Tehtaan rakennusarkkitehtinä toimi Alwin Jacobi, joka oli suunnitellut myös mm. Turun Uuden Oluttehtaan rakennukset. Johtokuntaan tuli muutos jo seuraavana vuonna kun Lindströmin paikalle tuli kauppias Carl Fredrik Junnelius. Tätä nyt muodostunutta johtokuntaa pidetään Auran ensimmäisenä varsinaisena johtokuntana, sillä Lindström toimi tehtävässä vain väliaikaisen hallituksen jäsenenä.
Kuva tehtaasta vuodelta 1935.
Oluenpanijaksi oli varattu etukäteen, vuonna 1883, ruotsin Örebron Stora Bryggerietin panimomestari Anton Karl Ludwig Hörhammer. Hänen työsopimuksensa allekirjoitettiin tosin vasta Turussa vuonna 1884, kun tehdas oli lähes valmis. Panimon valmistuttua ensiolut (baijerin olut) saatiin markkinoille 28. maaliskuuta 1885.
Koska mestari Hörhammeria ei turussa tunnettu eikä oluista ollut mitään aiempaa kokemusta, päätti yhtiön johtokunta lähettää Turun kemialliselle tutkimusasemalle tutkittavaksi sekä arvioitavaksi huhtikuun alussa 1885 valmistettua baijerin olutta. Ja kun tutkintotodistus lopulta tuli, antoi laitoksen johtaja Ernst Lothner baijerin oluelle hyvät arvosanat. Oluessa mm. todettiin olevan 6.11 painoprosenttia (n. 7.6 til%) ja olevan selkeää seisottuaan 10 päivää 20 asteen lämpötilassa. Väriltään se oli kauniin viininkeltaista.
Lothnerin sanallinen lausunto: ”Tämä olut on sangen väkevää ja perikäynyttä olutta ja tässä suhteessa aivan yhtävertaista parhaimpien vientiolutlajien kanssa. Kun lisäksi olut muuten näyttää olevan tehty ainoastaan vedestä, humalasta ja maltaista sekä sellaisissa suhteissa, ett’ei mikään aine-osa ole erittäin vallitseva, vaan oluella on mieluinen maku ja haju, kovin pitkänkin ajan säilytettynä, voi tätä teosta todistaa erinomaisen hyväksi. Turku elokuun 20. p. 1885”.
Ensimmäisenä kokonaisena vuotena eli vuonna 1886 oli työväkeä tehtaalla 25. Seuraavana vuonna olutta sai ostaa jopa Ruissalossa ja Hirvensalossa käyviltä laivoilta.
1880-luvun lopulla ja 1890-luvun alussa oluet menivät hyvin kaupaksi, oli selvää, että tähän kiinnitettiin huomiota myös osakkaiden puolelta. Pitkien neuvottelujen jälkeen vuonna 1892 osakepääoma nostettiin 450 000 markkaan.
Vuonna 1896 johtokunta vaihtui täysin. Yhtiön uuden hallituksen muodostivat Edvard Blomberg, insinööri Aksel Magnus Cronvall ja apteekkari Herman Wilhelm Hjelt, joista toimitusjohtajaksi valittiin Blomberg.
Uuden hallituksen myötä mm. palkkoja tarkastettiin, sillä edellisen hallituksen eron syynä olivat juuri palkkaerimielisyydet. Ja kävi niin, että seuraavana vuonna, kun palkoista päästiin yhteisymmärrykseen, panimomestari Hörhammerkin päätettiin vaihtaa halvempaan. Irtisanominen tapahtui kevään yhtiökokouksen jälkeen. Uusi panimomestari Svante Wikström saatiin ruotsista Sundsvallista Nordstjerna Bryggeristä. Hän oli edeltäjänsä tavoin erittäin ammattitaitoinen.
Kävi kuitenkin niin, että jo vuonna 1898 Uuden Oluttehtaan johtokunta tarjosi mestari Wikströmille paremman palkan ja olosuhteet, kuin mitä Auran johtokunta tarjosi. Ja kun Auran johtokunta kuuli tämän, heidän oli pakko nostaa Wikströmin palkkaa, että sai pidettyä mestarin itsellään. Huvittavaa asiassa oli se, että korotuksen jälkeen Wikströmin palkka oli huomattavasti suurempi kuin mitä Hörhammerin palkka oli aikanaan ollut.
Seuraavina vuosina kilpailu oli tietysti kovaa kaikkien Turun oluttehtaiden kesken. Mukana kilpailussa oli tehtaita Porista, Salosta ja Raumalta. Taisteluun markkinoista toi oman sävynsä myös raittiusväki ja tätä kautta heidän ajamansa kaikenlaiset rajoitukset.
Vuodesta 1900 tehdasta uudistettiin monella eri osa-alueilla. Tekniikkaa uusittiin kautta linjan ja uusia laitteita otettiin käyttöön. Näistä mainittakoon pastörointikone ja mm. lävistyslaite, jotka otettiin käyttöön vuonna 1902. Lävistyslaitteella eli rei’ityslaitteella saatiin tehtyä etiketteihin pullotuspäivämäärät.
Vuoteen 1904 asti Auran panimon isännöinnin tehtäviä oli hoitanut panimomestari, mutta tästä eteenpäin päätettiin antaa panimomestarille työrauha ja palkattiin tehtävään kauppias Oskar Aspelund. Isännöitsijän tehtävä oli vaativa ja tästä syystä isännöitsijä vaihtui kaksi kertaa vuoteen 1908, jolloin tehtävän otti hoitaakseen Alfred Häggström. Hän toimi isännöitsijän tehtävässä vuoteen 1920.
Tapahtui myös niin, että vuonna 1904 toimitusjohtaja Edvard Blomberg erosi. Hänen jatkajaksi tuli, yksi Auran oluttehtaan varsinaisista perustajista, Johan Wilhelm Blomberg. Ja hänen lopetettua vuonna 1907 johtajaksi tuli C. M. Sjöblom. Hän toimi tehtävässä vuoteen 1909. Tämän jälkeen isännöitsijä Häggström otti hoitaakseen myös toimitusjohtajan tehtävät.
Vuotuisten valmistusmäärien osalta vuonna 1900 oli vahvemman oluen osalta juhlavuosi, sillä tällöin tuotanto nousi ensi kertaa yli miljoonan litran. Tämä miljoonan litran raja ylitettiin myös vuonna 1901, mutta tämän jälkeen vasta vuonna 1938.
Vuosina 1903-1906 tuotannossa oli joulu olut ja vuodesta 1904 sima.
Vuonna 1906 puuhailtiin kaikkien Turun panimoiden yhdistämistä.
Panimoiden yhdistämishanke:
Vuonna 1906 kaikki Turun oluttehtaat, mukaan lukien Amalienborgs Ab Kärsämäellä, suunnittelivat lähentymistä tai jopa yhdistymistä, toistensa kanssa. Syynä oli huippuunsa noussut kilpailu. Neuvottelut etenivät niin pitkälle, että tätä varten perustettiin jopa oma yhtiö. Rekisteröidyn yhtiön nimeksi tuli Aktiebolaget Åbo Bryggerier Osakeyhtiö ja sovittiin, että se aloittaa virallisen toimintansa 1. lokakuuta 1906. Osakepääoma oli 1 750 000 markkaa.
Ja kun kaikki oli kunnossa, ilmoitettiin Kingeliniltä, ettei se hyväksy kaikkia uuden yhtiön ehtoja. Tämän jälkeen koko yhtenäistämishanke lakkautettiin.
Panimomestari Wikström luopui tehtävästään loppuvuonna 1906 ja paikalle saatiin Tampereen Ison Oluttehtaan entinen panimomestari August Skantz. Uuden mestarin toimintakauteen sattuivat suuret veronkorotukset ja tätä kautta suuret paineet. Kaikesta huolimatta Skantz hoiti tehtävänsä hyvin ja sai kiitosta.
Vuoden 1911 joulukuussa allekirjoitettiin yhdessä Kingelinin ja Uuden Oluttehtaan kanssa sopimus, jolla ostettiin kilpailijoista Amalienborgs Ab pois. Sopimuksen arvo oli 40 000 markkaa ja tällä summalla mallasjuomien valmistus lopetettiin Amalienborgilla heti.
Panimomestari Skantz toimi vuoden 1912 maaliskuuhun, jolloin lopetti ja muutti pois. Hänen paikalle saatiin onnekkaasti juuri lopettaneen Amalienborgsin panimomestari Gustaf Strauss. Straussin toimesta aloitettiin myös virvoitusjuomien valmistus. Virvoitusjuomista tuli loppukädessä yksi Auran valttikorteista, jolla selvittiin ensimmäisen maailmansodan sekä kieltolainkin ajasta.
Ensimmäisen maailmansodan aikana tilanne oli erittäin hankala kaikkien tehtaiden osalta. Vuonna 1914 oluen tuotanto oli pienimmillään koko sen tähänastisessa historiassa. Totuus oli se, että mm. raaka-aineista oli pulaa. Tästä tultiin johtopäätökseen, että vahvojen mallasjuomien valmistus kannatti lopettaa toistaiseksi. Virallisesti lopetus kirjattiin alkavaksi vuoden 1915 helmikuun viimeinen päivä. Noin kuukausi tämän jälkeen panimomestari Strauss ilmoitti lopettavansa työnsä. Kesäkuussa aloitti uusi mestari, Tanskalaissyntyinen Knud Henberg.
Tuotannossa oli siis vain mietoja mallasjuomia, joiden alkoholipitoisuus oli enimmillään 2½, mutta niitä valmistui erittäin suuria määriä. Vuonna 1915 mietoja mallasjuomia tuli markkinoille 860 500 litraa. Uusina merkkeinä markkinoille tulivat Auran pöytäolut ja Auran pilsneri sekä kuningasolut.
Verovapaana panimona ei Aura pitkään pysynyt, sillä jo seuraavan vuoden huhtikuussa toimitusjohtaja Häggström palautti tehtaan ns. verolliseksi panimoksi.
Vuonna 1917 mietojen mallasjuomien raja laskettiin 2%:tiin, mutta se ei tanskalaismestarin tahtia hidastanut. Kyseisenä vuotena valmistui ennätykselliset 1 800 000 litraa mietoja mallasjuomia. Saman vuoden kesäkuussa osakepääoma nostettiin senaatin päätöksellä 675 000 markkaan.
Kävi myös niin, että vuonna 1917 panimomestari Henbergiä huomautettiin useita kertoja liian korkeasta alkoholipitoisuudesta, mutta jostain syystä hän ei määräyksiä totellut. Seuraavana vuonna tuli taas huomautuksia. Tämän lisäksi hän myi ilman johtokunnan lupaa pullonkorkkeja Pietarsaaren Panimolle. Tämä oli liikaa johtaja Häggströmille ja Henberg sai potkut. Näin ollen Häggström toimi kaiken muun toimen ohella myös oluenpanijana sekä virvoitusjuomien valmistajana aina vuoden 1919 maaliskuuhun. Tämän jälkeen valmistuspuolesta vastasi panimomestari Nils Sellberg.
Kesäkuun 1. päivä vuonna 1919 astui voimaan kieltolaki. Kieltolain alussa kehitys ikään kuin pysähtyi, mutta ei joka osa-alueella, nimittäin Auran virvoitusjuomaosaston toiminta laajeni.
Vuoden 1920 syyskuussa tuli kuitenkin jälleen panimomestarin vaihdos. Kovasti sairasteleva Sellberg jättäytyi pois ja hänen paikalle tuli Uuden Oluttehtaan entinen panimomestari Max Heining. Heiningin lisäksi toiseksi mestariksi tuli vuonna 1922 panimomestari Michael Babl ja vielä kolmanneksi vuonna 1926 Max Heiningin poika panimomestari Hans Heining.
Mallasjuomia valmistui kieltolain aikana alimmillaan alle 200 000 litraa vuodessa ja parhaimmillaan yli 800 000 litraa vuodessa. Tehtaan työntekijöiden määrä oli koko kieltolain aikana alimmillaan 17 ja korkeimmillaan 43. Kesällä työntekijöiden määrä oli aina korkeampi.
Virvoitusjuomien osalta aikaisemmin tuotteina olivat olleet vichy, sooda, sitruunasooda ja erimakuiset limonadit. Kieltolain myötä uusina merkkeinä markkinoille tulivat mm. vuonna 1924 Auran potterikalja ja vuonna 1925 ulkomaisena lisenssituotteena pommac. Näistä pommac menestyi erittäin hyvin.
Mallasjuomien osalta ainoa näkyvä muutos tuli vuoden 1931 huhtikuussa, kun miedon mallasjuoman yläraja nostettiin 2.25%:tiin. Tällä korotuksella oli osansa myös siinä, että osakepääoma nostettiin nyt jo 3 600 000 markkaan.
Kieltolain päättymisen aikaan eli 05.04.1932 yhtiön johtokuntaan kuuluivat varatuomari Axel Gustaf Timgren, konsuli Axel Alléen, vuorineuvos Björn Strandell. Heistä toimitusjohtajana oli Timgren ja johtokunnan puheenjohtajana Alléen.
Tulevina vuosina yhtiöllä meni kaikin puolin hyvin, joka selviää mm. III-oluen tuotantoluvuista. Luvut olivat vuosina 1933 366 000 litraa, 1934 497 000 litraa ja 1935 629 000 litraa.
Yhtiön sisällä tapahtui johtokunnan uudelleen valinta vuonna 1933, jolloin koko kieltolain toimitusjohtajana toiminut Timgren joutui pois hallituksesta. Syynä tähän oli, se että hallituksen jäsenestä Björn Strandellista tuli osakekauppojen kautta suurin osakkeenomistaja. Hänestä tuli äänestyksessä myös toimitusjohtaja sekä johtokunnan puheenjohtaja. Muut uudet johtokunnan jäsenet olivat leski Bertha Strandell ja Toivo Hovilainen, joka valittiin isännöitsijäksi.
Timgren, joka jäi pois hallituksesta, mutta oli edelleen merkittävä osakkeenomistaja, ryhtyi horjuttamaan kaikin keinoin uutta hallitusta ja ennen kaikkea toimitusjohtaja Strandellia. Seuraavana vuonna tapaus Timgren vastaan Starndell sai jopa koomisia piirteitä. Timgren mm. väitti, että ”yhtiönkokous, jossa olemme, ei ole lainvoimainen”. Hän perusteli, että yhtiökokouskutsussa, joka oli painettu erääseen suomenkieliseen sanomalehteen, oli yhtiön nimi ollut vain suomen kielellä. Täten kokous piti siirtää kuukaudella.
Toisessa kokouksessa otettiin esille yhtiön nimen muuttaminen täysin suomenkieliseksi. Eikä ole yhtään ihme, että Timgren vastusti tätäkin vimmatusti. Lopulta, yli vuoden kestäneen tappelun jälkeen, vuoden 1935 tammikuussa nimeksi hyväksyttiin kaksikielinen versio Auran Panimo Oy – Aura Bryggeri Ab.
Samana vuonna 1935 panimomestari Max Heining ilmoitti lopettavansa tehtävänsä. Hänen paikalle otettiin vasta vuonna 1937 panimomestari Erik Schaumann. Hän tosin lopetti jo seuraavana vuonna.
Oli tilanne Strandellin ja Timgrenin välillä mikä tahansa, mitään merkittäviä ratkaisuja ei näinä kinastelun vuosina pystytty tekemään. Lopulta vuonna 1936 Timgren teki virhearvion ja pyysi Turun maaherran kautta täydellistä tarkastusta yhtiön hallinnosta ja tileistä. Tarkastajiksi tulivat maaherran määräämät keskuskauppakamarin tilintarkastajat eikä Timgenin suosittelemat tarkastajat. Ja koska tarkastajilla ei ollut mitään huomautettavaa jäi Timgren ikään kun tyhjän päälle. Tämän jälkeen Timgren kävi vielä yhdessä yhtiökokouksessa heinäkuussa 1936, mutta tämän jälkeen ei enää koskaan.
Joten, kun tilanne tasaantui, on helppo yhtyä toimitusjohtajan sanoihin ”nyt vihdoin olemme vapaita toteuttamaan kaivatun konekannan uudistuksen”. Koneiden uudistuksiin ryhdyttiin välittömästi ja näkyi siinä, että vielä vuonna 1936 uusittiin pullotuskone, pesukone ja mm. muuntaja-asema. Uudistukset jatkuivat seuraavana ja sitä seuraavana vuonna niin, että lopulta tehtaasta ei löytynyt osastoa tai osa-aluetta jota ei olisi jollain tavalla uudistettu. Käytännössä koko tehdas uusittiin. Seuraavana vuonna tehdas todettiin olevan Suomen uudenaikaisin ja kolmanneksi suurin.
Toisen maailman sodan alkaessa III-olutta valmistui seuraavasti: 1939 1 172 000 litraa ja 1940 1 306 000 litraa. Tämän jälkeen määrä väheni vuoteen 1944, jolloin valmistui kuudessa kuukaudessa vain 123 000 litraa. Sota-ajan talous oli kuitenkin Suomelle se tärkein asia ja sen mukana valtiovallan suunnalta tuli koko panimoteollisuudelle erinäisiä rajoituksia. Rajoituksista näkyvin oli kansanhuoltoministeriön päätös kieltää III-oluen valmistus kokonaan 20. kesäkuuta vuonna 1944 alkaen.
Vuoden 1948 kesällä sai aloittaa taas III-oluen valmistuksen. Markkinoille ne ehtivät tosin vasta loppukesästä.
Panimomestareista Hans Heining lopetti tehtävänsä vuonna 1943, mutta palasi jälleen vuonna 1948 toimien kuolemaansa toukokuuhun 1960. Panimomestari Babl lopetti tehtävänsä vuonna 1946 ja hänen paikalle tuli panimomestari Harald Strandell, joka toimi vuoteen 1955. Vuonna 1951 kolmanneksi mestariksi tuli Olavi Koponen. Hän lopetti varsinaiset mestarin työt jo vuonna 1955, mutta toimi teknillisenä johtajana vuoteen 1959. Vuonna 1970 oluenpanijaksi tuli Helsingin Sinebrychoffilta panimomestari Boris Orlo.
1950-luvun alussa jatkettiin laitteiden uusimista, sillä vaikka laitteet olivat uusittu juuri ennen sotaa, oli tilanne muuttunut niin vaatimustason kuin kapasiteetinkin osalta.
Tästä eteenpäin laitteita uusittiin ja samalla tuotantoa nostettiin. Tämä johti lopulta siihen, että varastokellarit sekä muut tilat loppuivat täysin. Osasyynä tähän oli A-oluen valmistaminen sekä virvoitusjuomien suuri kysyntä. Laajennuksia ei tontilla voinut enää tehdä, joten oli suunniteltava muuttoa muualle.
Uudelle tehtaalle ostettiin tontti Turun läheltä Kaarinan Piispanrististä vuonna 1961. Turussa toiminta jatkui kuitenkin ja tuotantomääriä lisättiin edelleen.
Kesällä 1965 aloitettiin vienti Tukholmaan eli hetkeä ennen ruotsin keskioluen vapautumista, joka tapahtui 01.10.1965. Seuraavana vuonna Tukholman kuningashuone antoi tunnustuksensa Auran panimolle. Siitä tuli ruotsin kuningashuoneen kuninkaallinen hovihankkija. Tästä innostuneena vientioluelle perustettiin Tukholmaan jopa oma yhtiö Aura Export Ab. Vientiyhtiön kanssa kävi niin, että kun innostus laski vuoteen 1970 mennessä yhtiö lopetettiin.
Vuoden 1969 keskioluen vapautuminen Suomessa oli lähes liikaa Auran panimolle. Tässä vaiheessa Kaarinan laitosta oli kuitenkin rakennettu siinä määrin, että oluet voitiin viedä sinne kypsymään ja josta ne tuotiin myöhemmin Turkuun pullotettavaksi.
Vuonna 1971 tuli omistus-suhteisiin muutos, sillä toimitusjohtaja Björn Strandell oli jäämässä eläkkeelle, eikä jatkajaa ollut näköpiirissä. Tässä tilanteessa hän myi Auran osakekannan Oy Hartwall Ab:lle. Mainittakoon, että yhtenä kaupan ehtona oli, että Hartwall jatkaa Kaarinan laitoksen rakentamista siitä mihin se Strandellilta jäi.
Uuteen hallitukseen (joka oli sama kuin Helsingin Oy Hartwallin Ab:n) kuului Kay-Erik Hartwall, Hans G. Snellman, K. Erik Stenius, P. G. Francke, ja Roger Lindberg. Johtokunnassa olivat mukana myös Erik Hartwall ja Ove Isaksson.
Uuden omistajan myötä tulivat myös uudet oluet. Hartwallin omistamien Lappeenrannan ja Vaasan tehtaiden tavoin turussa aloitettiin karjala ja trio pils oluiden valmistus. Karjalaa tosin ehdittiin valmistaa turussa vain ruotsin markkinoille suunnattu karjala öl IIB sekä suomen markkinoille suunnattu trio pils mieto olut I. Kaikki muut Turussa valmistetut oluet olivat auraa.
Vuonna 1977 oluen valmistus lopetettiin Turussa ja aloitettiin Kaarinassa.
Kaarina, Piispanristi
Panimo on jatkoa Auran Panimo Oy:lle Turussa, jonka tarkoituksena oli rakentaa uusi isompi panimo Kaarinaan osoitteeseen Kairiskulmantie 10 Piispanristi 20760 Kaarina. Niin melkein kävikin, mutta vuonna 1971 Oy Hartwall Ab osti Auran Panimo Oy:n ja näin ollen uuden panimon rakennusurakan vei loppuun Oy Hartwall Ab.
Kaarinan tehtaan toimitusjohtajaksi siirtyi Auran entinen varatoimitusjohtaja Olavi Koponen.
Ensimmäisiä koekeittoja tehtiin vuoden 1976 joulukuussa ja seuraavana vuonna laitos oli jo täysin toimintakunnossa. Tuotannosta vastasi panimomestari Boris Orlo.
1980-luvulta lähtien Kaarinassa on pantu lisenssillä useita ulkomaalaisia oluita. Tunnetuimpia näistä ovat Tuborg, Saku ja Baltika.
Vuosina 1991-1994 Oy Hartwallin Ab:n tuotantoa ja jakelua hoiti Oy Amri Ab ja tämän jälkeen taas Oy Hartwall Ab.
Toiminta lopetettiin joulukuussa 1995.
Etiketit: Kim Lindberg.
Alusta: Antti Räty.
Kuva: Auran Panimo.
Kirjat: Impivaara; Auran Panimo Oy 1884-1964. Appel; Hartwall 1836-1986.
1884 – 1935 Aura Bryggeri Aktiebolaget i Åbo
1935 – 1971 Oy Auran Panimo – Aura Bryggeri Ab
1971 – 1977 Oy Auran Panimo – Aura Bryggeri Ab (Oy Hartwall Ab)
1977 – 1991 Oy Hartwall Ab
1991 – 1994 Oy Amri Ab
1994 – 1995 Oy Hartwall Ab