Kaup. 4 osa, tontti 142 (myöh. tontti 1, nyk. Arvi Karistonkatu 2)
Hämeenlinna
Toiminnassa: 1851 – 1917
Panimon perusti kunnallisneuvos kauppias Johan Fredrik Lönnholtz vuonna 1850. Oman kauppiasuran hän oli aloittanut Hämeenlinnassa jo vuonna 1838 perustamalla kauppaliikkeen. Oluttehdas rakennettiin puusta kaupungin alueelle vanajaveden rantaan ja valmistui lopullisesti vuoden 1851 tammikuussa. Privilegioita eli valmistus- ja myyntioikeuksia Lönnholtzille on myönnetty kaksi, ensimmäinen 10.02.1851 ja toinen 03.03.1851.
Panimon nimeksi tuli Ölbryggeri, J. F. Lönnholtz, mutta on mainittu myös nimillä Lönnholtz Ölbryggeri tai Nya Ölbryggeri.
Itse oluttehtaan johtamiseen ei Lönnholtz juuri puuttunut vaan palkkasi isännöitsijäksi Hämeenlinnan teatterin entisen näyttelijän Robert Gustaf Bromanin. Broman oli lopulta kuitenkin omasta mielestään väärä henkilö isännöitsijän tehtävään, joten hän lopetti noin viiden kuukauden kuluttua ja palasi teatteriin näyttelijäksi. Tässä eteenpäin Lönnholtz hoiti toistaiseksi itse isännöitsijän tehtäviä. Lähes yhtä lyhyen uran koki oluttehtaan ensimmäinen kirjanpitäjä Henrik Reinhold Bäck, joka kuoli elokuussa 1853 vain yhdeksän kuukauden kuluttua aloituksesta. Uudeksi kirjanpitäjäksi tuli Lönnholtzin liikkeen kirjanpitäjä Johan Gustaf Grönfors ja noin vuoden kuluttua varsinainen panimokirjanpitäjä ruotsalaissyntyinen J. F. Ståhl. Tuotannosta vastasi alusta alkaen ruotsalaissyntyinen Adam Juluis Adolf Arenander vuoteen 1857 ja tämän jälkeen toinen ruotsalaissyntyinen panimomestari F. Sundwall.
Mallastajana toimi alusta alkaen vuoteen 1863 niin ikään ruotsalaissyntyinen Johan Johansson.
Ensioluita tuli markkinoille Marian päivänä 1852, jolloin yhtenä oluena mainitaan champagne öl. Muita mainittuja oluita olivat: ruotsin jääkellari kaljaa, kannuolutta, ruotsin olutta, baijerin pohjahiiva olutta, baijerin portteria, berliinin venhnäolutta.
Laitos oli joka tapauksessa heti alkuunsa niin suuri, että tuotantoa riitti vietäväksi naapurikuntiin asti.
Oluen tuotannon kehitys litroina vuosina 1856 – 1859:
1856 – 131 906
1857 – 141 328
1858 – 150 750
1859 – 141 461
Vuonna 1864 Lönnholtz avasi pienen anniskelupaikan (kapakan) oluttehtaan lähelle panimokadun varteen. Kapakan hoitajaksi valittiin ravintoloitsija Carl Siems. Mutta tässä vaiheessa kuin salamaniskusta juuri kapakan avauduttua kaikkiin Lönnholtzin liiketoimintoihin tuli täydellinen muutos. Nimittäin tästä eteenpäin hyvin nopealla aikataululla hän lopetti mm. velaksi myymisen kokonaan ja rupesi huutokauppaamaan omaisuuttaan. Huutokauppoihin kuuluivat myös eri tahoille pantatut kiinteät tavarat. Ja koska tämän juuri avatun kapakan irtaimistot olivat pantattu, kapakka lopetettiin ja pantatut tavarat huutokaupattiin.
Ravintoloitsija Siems ei pitänyt tilanteesta vaan huusi tarvittavat irtaimet Lönnholtzilta ja perusti kapakan sijaan varsinaisen hotellin nimeltä Hotel de Rauhala.
Oluen tuotannon kehitys litroina vuosina 1863 – 1864:
1863 – 91 602
1864 – 125 625
Tämän Lönnholtzin omaisuuden realisoinnin taustalla oli se, että hän oli luopumassa kokonaan kauppaliikkeensä sekä oluttehtaansa hoidoista. Lisäksi hän oli muuttamassa vuoden 1866 alusta alkaen omistamaansa Vanajan kunnassa sijaitsevaan Katisten kartanoon viettämään eläkepäiviään. Näin ollen vuoden 1865 aikana Hämeenlinnassa käytiin lukuisia huutokauppoja. Kauppaliikkeensä hoidon ja vastuun hän luovutti kirjanpitäjä Johan Gustaf Grönforsille.
Oluttehtaan hän vuokrasi vuoden 1865 huhtikuussa Ryttylän oluttehtaan silloiselle hoitajalle baijerilaissyntyiselle panimomestari Johan Friedrich Schmausserille. Itse asiassa oluttehtaan vuokrasopimuksessa vuokraajat ovat Konstantin Nordgren ja J. F. Schmausser yhdessä. Nordgren oli vuokraushetkellä nimismies Hausjärven ja Janakkalan nimismiespiirissä, mutta erosi tehtävistä vuokrasopimuksen allekirjoituksen jälkeen ja muutti Hämeenlinnaan. Tästä eteenpäin tehtaan nimenä esiintyy lähteestä riippuen Uusi Oluttehdas tai Lönnholtz Bryggeri tai Nordgrens & Schmaussers Bryggeri.
Sanomalehtimainos vuodelta 1865.
Tässä vaiheessa tehdasta korjattiin ja uusittiin huomattavasti.
Muutaman vuoden kuluttua vuokrasopimuksen allekirjoituksesta kävi niin, että yhteistyökumppani Nordgren kuoli, joten Schmausser jatkoi vuokrausta yksin. Myös tehtaan nimeksi tuli epävirallisesti Schmaussers Bryggeri. Kirjanpitäjänä toimi jatkossa Carl Otto Saxelin. Kaikkiaan työntekijöiden määrä vuoden 1868 alussa oli 5 + mestari.
Oluen tuotannon kehitys litroina vuosina 1866 – 1876:
1866 – 104 688
1867 – 88 984
1868 – 82 442
1869 – 82 442
1870 – 52 344
1871 – 52 344
1872 – 94 219
1873 – 141 329
1874 – 141 329
1875 – 141 329
1876 – 157 032
Vuonna 1876 Valkeakoskelle rakennettiin Schmausserin toimesta toinen oluttehdas, joka aloitti virallisesti kesällä 1877. Tämän valmistuttua hän muutti osittain sinne, mutta hoiti kuitenkin myös Hämeenlinnan tehdasta kunnes tehtaalle löydettiin sopiva jatkaja. Lopulta vuonna 1878 tehtaalle saapui ruotsista panimomestari Ernst Johan Emil Asplund. Tulevaisuudessa sekä Schmausser että Asplund siirtyivät näiden kahden tehtaan väliä aina tarvittaessa. Pääpaino Asplundilla oli kuitenkin Hämeenlinnassa. Mainittakoon, että hieman ennen Valkeakosken tehtaan valmistumista Schmausser haki ja sai suomen kansalaisuuden.
Oluttehtaan omistaja kunnallisneuvos Johan Fredrik Lönnholtz kuoli maaliskuussa 1877. Näin ollen Hämeenlinnan tehdas siirtyi perillisille ja sen omistajana mainitaan jatkossa J. F. Lönnholtzs arfwingar. Itse oluttehtaan toimintaan tällä ei ollut vaikutusta.
Näin edettiin kuusi ja puoli vuotta eli vuoden 1883 joulukuulle, jolloin Schmausser osti koko tehtaan Lönnholtzin perillisiltä. Kauppakirjan mukaan hinta oli 125 tuhatta markkaa ja hintaan sisältyi kaikki tehtaalle kuuluva omaisuus. Lisäksi hän osti erillisellä kauppakirjalla samalla tontilla olleen erillisen rakennuksen, josta hän maksoi 25 tuhatta markkaa.
Heti kauppakirjojen allekirjoitusten jälkeen Schmausser haki oman privilegion eli valmistus- ja myyntioikeuden toiminnalleen. Lupa myönnettiin 15.12.1883. Panimon nimi muuttui nyt virallisesti muotoon Ölbryggeri J. F. Schmausser.
Schmausser oli kouluttanut vuosien aikana oluenpanijoiksi oman poikansa lisäksi useita henkilöitä, joista yksi oli edellä mainittu kirjanpitäjä Carl Otto Saxelin. Saxelin perusti oman oluttehtaan Hämeenlinnaan vuonna 1875. Toinen mainitun koulutuksen saanut oli hämeenlinnalainen Carl Mauritz Weissmann, joka osti huhtikuussa 1884 läheisen Tavastehus Bryggeri och Bränneri Ab:n omistaman oluttehtaan.
Oluen tuotannon kehitys litroina vuosina 1884 – 1900:
1884 – 130 860
1885 – 157 032
1886 – 157 032
1887 – 157 032
1888 – 146 563
1889 – 157 032
1890 – 183 204
1891 – 146 563
1892 – 157 000
1893 – 152 000
1894 – 180 000
1895 – 128 242
1896 – 150 000
1897 – 200 000
1898 – 190 000
1899 – 190 000
1900 – 171 000
Tehdas liitettiin kaupparekisteriin 19.12.1896 nimelle J. F. Schmausser (2.127). Kaksi vuotta myöhemmin toukokuussa 1898, tulivat myyntiin ensimmäisen kerran virvoitusjuomat ja vedet. Tämän jälkeen tehdas mainitaan mm. teollisuushallituksen asiakirjoissa epävirallisesti nimellä J. F. Schmaussers Ölbryggeri och Vattenfabrik.
Vuosina 1901-1902 tehdas rakennettiin lähes kokonaan uudestaan, jonka yhteydessä tehtaalle asennettiin neljä hevosvoimainen höyrykone. Tontille rakennettiin myös hulppea jugend-tyylinen asuintalo.
Oluen tuotannon kehitys litroina vuosina 1901 – 1903:
1901 – 120 780
1902 – 96 800
1903 – 72 000
Tehtaan kiinteistöt 1900-luvun alussa.
Kesäkuun 21. päivä vuonna 1904 kävi niin, että panimomestari Johan Fredrik Schmausser kuoli. Näin ollen tehdas siirtyi leski Kristina Josefina Schmausserille. Tämän jälkeen Schmusserin poika Valkeakosken oluttehtaan isännöitsijä Fredrik Karl Schmausser siirtyi hetkeksi Hämeenlinnaan hoitamaan tehtaan uudelleen järjestelyitä.
Pitkään ei järjestelyissä mennyt, kun tehdas saatiin vuokrattua. Vielä saman vuoden (1904) lokakuun 11. päivä allekirjoitettiin vuokrasopimus, jossa vuokraajiksi tulivat yhdessä Hämeenlinnalaiset polttimomestari Adolf Kiuttu ja panimomestari Karl Edvard Kauppinen. Mainittakoon, että vuokraajilla oli omistuksessaan oluttehdasyhtiö nimeltä Hugo Bastmanin jälkeläiset, jonka nimissä vuokrasopimus allekirjoitettiin. Vuokra-ajaksi sovittiin viisi vuotta.
Puolen vuoden kuluttua vuoden 1905 huhtikuussa lesken omistama yhtiö järjestettiin uudestaan ja rekisteröitiin pelkäksi kauppayhtiöksi nimelle Nya Bryggeriet, J. F. Schmaussers arfvingar (2.127). Panimon nimenä esiintyi lähteestä riippuen J. F. Schmausser tai Nya Bryggeriet tai Nya Bryggeriet, J. F. Schmausser.
Kauppayhtiön johtokunnan muodostivat vainajan perilliset eli leski Kristina Josefina Schmausser, oluenpanija Fredrik Karl Schmausser, isännöitsijä maisteri Johan Wilhelm Schmausser, neiti Anna Lovisa Kristina Schmausser, rouva Johanna Fredrika Gustafsson (os. Schmausser) ja apteekkari Edvard Gustafsson.
Koska Kiutulla ja Kauppisella oli mainittu Hugo Bastmanin jälkeläiset niminen oluttehdasyhtiö, eivät he juurikaan puuttuneet Schmausserin tehtaan toimintoihin. Tästä johtuen tehtaanhoitajaksi palkattiin ruotsalaissyntyinen panimomestari Johan Robert Busck. Uuden mestarin myötä tuotantoon tuli lisäksi portteri.
Oluen tuotannon kehitys litroina vuosina 1904 – 1905:
1904 – 102 790
1905 – 130 860
Tehtaan vuokraajan Hugo Bastmanin jälkeläisten eli Kiutun ja Kauppisen vuokra-aikaa jatkettiin vuonna 1909 viidellä vuodella. (Sopimuksessa Uusi Oluttehdas, J. F. Schamusserin perilliset vuokrasi tehtaan Hugo Bastmanin jälkeläiset nimiselle yhtiölle). Lisäksi Kiuttu halusi lisätä sopimukseen turvallisuussyistä erillisen liitteen ns. välikirjan mahdollisesti muuttuvien olosuhteiden johdosta, joiden ansiosta vuokrasopimus on mahdollista purkaa heti. Nimittäin edellisinä vuosina oli mallasveroa korotettu sekä myyntipaikkoja supistettu. Eli tulevaisuus näytti jo valmiiksi suhteellisen epävarmalta. Välikirjan teksti kuului seuraavasti:
”Jos vuokra-ajan kuluessa uusien asetusten kautta mallasvero korotettaisiin tahi oluen valmistus ja myynti supistettaisiin niin, ettei vuokraajien puheenalaisen välikirjan kautta vuokraamassa oluttehtaassa rouhittu mallasmäärä yhteensä nousisi 70 000 kiloon vuodessa, vuokraajat olivat oikeutetut uusien asetusten voimaanastumisen jälkeen purkamaan vuokrauksen”.
Vuonna 1912 valmistui yhteensä 55 800 litraa verotettavaa olutta, mutta suunta oli vähenemään päin ja nopeasti. Samana vuonna kävi niin, että mestari Kauppinen perusti oman mallasjuomatehtaan ja irtisanoutui tämän tehtaan toiminnoista.
Näin edettiin ensimmäisen maailman sodan jo puhjettua vuoden 1914 lokakuulle, jolloin uusi viiden vuoden vuokrasopimus olisi pitänyt allekirjoittaa ja maksaa. Vuokraaja Hugo Bastmanin jälkeläiset eli käytännössä Kiuttu ei kuitenkaan tehnyt vuokra-asian eteen mitään eikä myöskään maksanut mitään. Hän käytännössä lopetti tehtailun ja jätti tehtaan. Tätä ei Schmausserin perikunta hyväksynyt, vaan veivät asian Hämeenlinnan raastuvanoikeuteen selvitettäväksi. Oikeuden istunnot alkoivat maaliskuussa 1915.
Oikeudessa Kiutun selitys oli se, että ”hän oli sota-ajan pakkomääräysten perusteella oikeutettu luopumaan tehtaan vuokraamisesta”. Hän esitti oikeudelle myös mainitun välikirjan, johon vuokrauksen päättyminen perustui. Lopulta useiden istuntojen jälkeen raastuvanoikeudenpäätös oli se, että ”vuokraaja Bastmanin jälkeläiset on velvollinen maksamaan vuokran sekä Schmausserin perillisten oikeudenkäyntikulut”. Käytännössä tämä päätös teki ko. välikirjan tarpeettomaksi eikä Kiuttu hyväksynyt tätä päätöstä missään nimessä. Tästä seurasi, että Kiuttu vei päätöksen Turun hovioikeuteen tarkastettavaksi. Lopulta hovioikeus kumosi raastuvanoikeuden päätöksen.
Oli miten oli, verotettavaa mallasjuomaa ei tehtaassa valmistettu Kiutun toimesta enää vuoden 1914 jälkeen.
21.07.1916 lähtien Schmausserin perillisten hallituksessa istui enää J. F. Schmausserin poika Fredrik Karl Schmausser. Lisäksi leski Kristina Josefine Schmausser kuoli huhtikuussa 1917. Näiden tapahtumien jälkeen kiinteistö tontteineen asetettiin myyntiin. Ja kun tontti kiinteistöineen oli myyty, J. F. Schmaussers arfvingar yhtiö lakkautettiin.
Lähteet:
Niemi Jalmari: Suomen panimoteollisuuden vaiheita, Lahti 1952
Matti Turunen: Jos täytätte mun lasini, Helsinki 2002
Bonsdorff Seppo: Suomen panimot, Helsinki 1997
Manufaktuurijohtokunnan arkisto 1857-1876
Teollisuushallituksen teollisuuslaitoksia koskevat ilmoituksen 1885-1905
Senaatin kamaritoimituskunnan elintarveosasto
PRH arkisto: 2.217
Hämeenlinnalaisia 1639-1989, Hämeenlinna 1989
Hämeenlinnan liike-elämää käsittelevät julkaisut erittelemättä
Suomen panimomestari yhdistys, vuosikirjat
Suomen panimoteollisuusyhdistys (Panimoliitto) vuosikirjat
Kirkolliset asiakirjat erittelemättä
Sanomalehdet erittelemättä
Erittelemättömät lähteet
Tehtaan kuva: Seppo Bonsdorff
Mainos: 09.06.1865 Hämäläinen no 23
Etiketit: Kim Lindberg (bayerin olutta), Arvo Kulo (varasto olutta)
1851 – 1865 Ölbryggeri, J. F. Lönnholtz (Johan Fredrik Lönnholtz)
1865 – 1867 Ölbryggeri, J. F. Lönnholtz (vuokr. J. F. Schmausser, K. Nordgren)
1867 – 1877 Ölbryggeri, J. F. Lönnholtz (vuokr. J. F. Schmausser)
1877 – 1883 Ölbryggeri, J. F. Lönnholtz (J. F. Lönnholtzs arfwingar, vuokr. J. F. Schmausser)
1883 – 1904 Ölbryggeri, J. F. Schmausser (Johan Friedrich Schmausser)
1904 – 1904 Ölbryggeri, J. F. Schmausser (Kristina Josefina Schmausser)
1904 – 1905 Ölbryggeri, J. F. Schmausser (vuokr. A. Kiuttu, E. Kauppinen)
1905 – 1909 Nya Bryggeriet, J. F. Schmausser (J. F. Schmaussers arfvingar. vuokr. A. Kiuttu, E. Kauppinen)
1909 – 1914 Nya Bryggeriet, J. F. Schmausser (J. F. Schmaussers arfvingar. vuokr. Hugo Bastmanin jälkeläiset)
1914 – 1917 Nya Bryggeriet, J. F. Schmausser (J. F. Schmaussers arfvingar)