Tontti 124 (nyk. Panimonrinne 2)
Panimomäki
Loviisa
Toiminnassa: 1858 – 1963
Kunnallisneuvos Jack Holmstenin leski Gretha Sophia myi vuonna 1828 tontilla 124 olleen polttimon 1700 ruplalla Lorents Henric Teschelle. 1840-luvulla Teschen yhtiötoveriksi tuli Dmitri Golowz, joka osti koko polttimon vuonna 1853 1 500 ruplalla. Hän kuoli 1856 ja seuraavana vuonna tulipalo tuhosi polttimon rakennuksen. Tämän jälkeen Golowzin perilliset myivät tontin sekä jäljellä olleet rakennukset 1 235 hopearuplalla kreivi Carl Magnus Creutzille. Tälle tontille kreivi Creutz perusti ja rakennutti oluttehtaan. Laitos esiintyy tästä lähtien manufaktuurijohtokunnan asiakirjoissa nimillä Creutz Bryggeri tai Lovisa Bryggeri. Privilegio oluttehtaan toiminnalle myönnettiin vuonna 1858.
Panimon omistuksessa oli aikanaan myös korttelin kaksi viereistä tonttia numerot 125 ja 126, joilla sijaitsi työntekijöiden asuntoja. Nykyisin panimon kortteli (nro 120) tunnetaan nimellä panimomäki (bryggeribacken).
Lokakuussa 1859 Papperslyktan sanomalehdessä julkaistu mainos.
Laitos valmistui vuoden 1858 lopulla ja ensiolut tuli markkinoille seuraavana vuonna. Tuotannossa oli myös aikansa huipputuote eli baijerin olut. Tehtaalla meni alusta alkaen suhteellisen hyvin. Osasyynä tähän oli se, että Creutz huusi kaupungin kaikki 12 ns. pito- eli anniskeluoikeutta itselleen. Tästä monopoliasemasta johtuen ainakaan suurempaa kilpailua ei ollut. Haittapuolena oli se, että nämä pito-oikeuksien kustannukset tulivat ilmeisen kalliiksi ja korjausliikkeenä hän sulki puolet paikoista. Vastapainoksi myyntialuetta laajennettiin sisämaahan.
Tuotannosta vastasi vuodesta 1862 ruotsalaissyntyinen panimomestari Adam Victor Wulff. Tästä lähtien tehtaan nimenä esiintyi usein Lovisa Bayerska Bryggeri. Wulffin myötä tuotantoon tuli myös portteri.
Oluen tuotannon kehitys litroina vuosina 1861-1866: (1865 puuttuu)
1861 – 47 726
1862 – 49 726
1863 – 52 344
1864 – 78 516
1866 – 52 344
Omistaja kreivi Creutzista tuli Turun- ja Porin-läänin kuvernööri vuonna 1864. Tällä ei ollut onneksi merkitystä tehtaan toimintaan, vaan sitä hoiti mestari Wulff kuten ennenkin. Mestarin lisäksi muita työntekijöitä tehtaalla oli ko. vuonna kahdeksan.
Vuonna 1868 tehdas rakennettiin täysin uudestaan, mutta nyt aiemman puun sijaan osin kivestä ja tiilestä. Myös muita kiinteistöjä kuten hevostalleja, varastoja ja työntekijöiden asuntoja lisättiin.
Seuraavien viiden vuoden aikana oluen vuosituotanto pysyi liki samana ollen noin 31 000 litraa vuodessa. Miedompia mallasjuomia valmistui vuosittain noin 20 000 litraa.
Näin edettiin vuoteen 1873, jolloin Wulff perusti Porvooseen panimon ja lisäksi hän osti Creutzin Loviisassa sijaitsevan pienen polttimon, joka oli perustettu samaan aikaan kuin oluttehdaskin. Hän ei kuitenkaan siirtynyt vakituisesti Porvooseen vaan hankki sinne panimomestarin muualta. Ehkäpä tästä johtuen seuraavan vuoden keväällä Creutz oli valmis luopumaan myös oluttehtaastaan. Tehdasta ei ostanut Wulff, vaan se asetettiin myyntiin. Ilmoituksen mukaan tehdas oli mahdollista ostaa kokonaan tai halutessa vuokrata hevosineen, kiinteistöineen ja irtaimistoineen. Myyntihinta oli 80 000 markkaa.
Kaupat syntyivät, kun tehtaan osti 03.07.1874 päivätyllä kauppakirjalla Helsingissä Sinebrychoffilla puoli vuotta toiminut baijerilaissyntyinen panimomestari Heinrich Lehmann. Kauppakirjassa on erillinen merkintä, että kaikki tehtaaseen kuuluva ja merkitty omaisuus siirtyy uudelle omistajalle 01.10.1874 alkaen. Seuraavan vuoden tammikuussa Wulff muutti pois.
Wulffin lähdettyä Lehmann joutui hakemaan toiminnalleen oman privilegion, joka myönnettiin 18.05.1875. Kyseisenä vuonna valmistui yhteensä 20 937 litraa olutta.
Tuotantopuolelle tuli seuraavana vuonna apua, kun tehtävien hoitoon saapui niin ikään baijerilaissyntyinen panimomestari Georg Ernst. Tästä avusta oli välitöntä apua, sillä vuonna 1876 tuotanto oli jo lähes kaksinkertaistunut edelliseen, ollen 39 258 litraa olutta.
Oluen tuotannon kehitys litroina vuosina 1885 – 1893:
1885 – 94 219
1886 – 45 801
1887 – 65 430
1888 – 85 000
1889 – 124 369
1890 – 121 800
1891 – 119 700
1892 – 102 425
1893 – 119 700
Tehtaan leima.
Tehtaalle hankittiin vuonna 1889 kuusihevosvoimainen höyrykone. Tällä koneella ei ollut vaikutusta ainakaan työntekijöiden määrään, sillä vakituisia työntekijöitä oli tehtaalla vuodesta 1885 lähtien kuusi miestä ja kahdesta neljään naista.
Heinrich Lehman kuoli 24. tammikuuta 1894. Hyvin pian tämän jälkeen perikunta eli käytännössä leski Emelie Lehmann allekirjoitti vuokrasopimuksen tehtaan vuokraamisesta vainajan veljenpojalle Heinrich Lehmanille.
Nuori Heinrich Lehmann oli myös panimomestari ja oli kotoisin baijerista.
Nuorempi Lehmann laajensi toimintaa ja perusti tehtaan yhteyteen vesi- ja virvoitusjuomaosaston. Tätä toimintaa varten hän osti vuonna 1895 kaupungilla sijainneen Adam Viktor Gösslingin virvoitusjuomatehtaan ja siirsi laitteet oluttehtaalle. Tästä eteenpäin tehdas mainitaan toisinaan (aiemmin mainittujen nimien lisäksi) myös nimellä Lovisa ölbryggeri och läskdrycksfabrik.
Oluen tuotannon kehitys litroina perikunnan aikana vuosina 1894 – 1897
1894 – 128 100
1895 – 130 200
1896 – 96 600
1897 – 113 700
Lehmann lähetti 29.12.1896 rekisteri-ilmoituksen tehtaastaan kaupparekisteriin, joka vahvistettiin 25.01.1897. Tehdas liitettiin kaupparekisteriin nimellä Heinrich Lehmann (3.893). Rekisteröinnistä huolimatta tehdasta kutsuttiin eri lähteissä nimillä H. Lehmann tai Lehmanns Bryggeri tai Lovisa Bryggeri tai Lovisa Ölbryggeri sekä näiden yhdistelmiä.
Onneton tapahtuma sattui 27.07.1897, jolloin tehtaan yhteydessä ollut varastorakennus syttyi tuleen ja poltti sen kokonaan. Tulipalossa tuhoutuivat varastossa olleet tyhjät tynnyrit ja polttopuut sekä sen yhteydessä olleiden limonaditehtaan ja pullojenpesuosaston kiinteistöjen katot. Lisäksi oluttehtaan katto paloi lähes kokonaan.
Vakuutettuna yhteensä 75 500 markasta tehdas rakennettiin nopeasti kuntoon.
Ja kun tehdas oli rakennettu täysin kuntoon vuoden 1897 lopulla, allekirjoitettiin kauppakirja, jolla Heinrich Lehmann osti tehtaan perikunnalta. Kauppakirjaan merkitty summa oli 75 000 markkaa. Sopimuksen mukaan tehdas kiinteistöineen ja irtaimistoineen sekä tontilla sijainnut asuinrakennus siirtyivät Lehmannin omistukseen 01.01.1898 alkaen.
Oluen tuotannon kehitys litroina vuosina 1898 – 1905:
1898 – 108 800
1899 – 130 000
1900 – 122 400
1901 – 170 200
1902 – 147 900
1903 – 250 000
1904 – 250 000
1905 – 170 000
Veronkorotukset vuosina 1908 ja 1910 aiheuttivat tietysti hinnankorotuksia, mutta eivät heti vaikuttaneet tuotannon määrään. Vielä vuonna 1912 oluen tuotanto oli hieman yli 200 000 litraa. Seuraavien vuosien aikana tähän tuli suuri muutos.
Elokuussa 1912 Östra Nyland lehdessä julkaistu mainos.
Ensimmäinen maailmansota hankaloitti toimintaa, mutta tehdasta ei lakkautettu. Vuonna 1915 Lehmannin avuksi ja itse asiassa koko tehtaan hoitajaksi ja oluenpanijaksi tuli oluttehtailija Fritz Albert Johan Bauer Heinolasta. Mallasjuomien valmistus oli tässä vaiheessa mm. raaka-ainepulan takia erittäin vaikeaa. Tilanne oli kaikin puolin tukala myös sotatilan takia ja tästä johtuen Bauer lopetti mainitut tehtävänsä jo vuoden 1917 lopulla.
Senaatin kamaritoimituskunnan elintarveosaston mukaan Fritz Bauerin lopetushetkellä syyskuussa 1917 Lovisa Ölbryggerin varastotynnyreissä oli noin 6 000 litraa olutta ja lisäksi samaa olutta oli pullotettuna 100 kappaletta 0.65 litran pulloihin ja 225 kappaletta 0,33 litran pulloihin.
Kansalaissodan aikana tilanne vain paheni. Nimittäin tänä aikana (1917-1918 taitteessa) alueella vallalla olleet punaiset karkottivat Lehmannit maanpakoon ja perhe vietiin Venäjälle Vjatkaan. Tämän jälkeen tehtaan tuotanto tuhottiin kokonaan eli valmiit ja valmistuvat oluet kaadettiin maahan, hiiva tuhottiin, tynnyrit ja lasipullot rikottiin ja tehtaan irtain omaisuus ryöstettiin.
Sota ei onneksi ollut pitkäaikainen ja Lehmannit pääsivät palaamaan takaisin jo maaliskuussa ns. maaliskuun manifestin jälkeen. Punaisten toimet Lehmannia vastaan eivät kuitenkaan loppuneet tähän, vaan heti palattuaan H. Lehmann sai vastata punaisten tuomioistuimen edessä monista syytteistä. Syytteistä yksi oli mm. työntekijöiden sortaminen. Tämä ja kaikki muutkin syytteet kumottiin lopulta täysin keksittyinä. Joka tapauksessa tärkeintä oli se, että kukaan ei kuollut ja tehtaan toiminnan jatkolle ei ollut esteitä. Kaikki tehtaalle kuuluva irtain oli kuitenkin ensin hankittava uudestaan.
Tehtaan leima.
Kieltolaki astui voimaan vuonna 1919, jolloin oluenpanijaksi tuli Lehmannin tyttären Lilly Johannan puoliso panimomestari Wilhelm Kaspar Heinrich Blöcker. Mainittuna aikana tuotannossa olivat vain miedot mallasjuomat sekä virvoitusjuomat.
Lopulta vuoden 1932 keväällä laskettiin tehtaalta ulos ensimmäiset II-oluet ja saman vuoden lopulla myös ensimmäiset III-oluet.
Mainittakoon, että pelkästään II-olutta Loviisan tehtaalla oli lupa valmistaa 500 000 litraa. Näin paljoa sitä ei kuitenkaan valmistettu, vaan tuotanto jäi 23 000 litraan. Tämäkin oli nähtävästi liikaa, sillä sitä myytiin asiakkaille vain 11 564 litraa. Tämän jälkeen ei II-olutta enää valmistettu.
Saman vuoden joulukuun 14. päivä ilmoitettiin kaupparekisteriin, että tehdasta tule jatkossa hoitamaan Lehmannin toisen tyttären Gertraudin mies Stephan-Herbert Biedermann. Seuraavana vuonna Heinrich Lehmann kuoli.
Vuoden 1933 syksyllä yhtiö päätettiin muuttaa osakeyhtiöksi. Yhtiön säännöt vahvistettiin 12.09.1933 ja sen osakepääoma oli 120 000 mk (120 kpl á 1 000 mk). Nimeksi tuli A/B H. Lehmann Lovisa Bryggeri O/Y (73.650). Panimon nimeä ei koskaan rekisteröity suomenkielisenä, vaikka se eri lähteissä näin kirjoitettiinkin.
Ensimmäisen johtokunnan muodostivat konttoristi Stephan-Herbert Biedermann, agronomi panimomestari Wilhelm Kaspar Heinrich Blöcker, luutnantti Alfred Anders Gouiedo ja konttoripäällikkö Georg Larsson sekä varajäsenet rouvat Doris Gouiedo ja Lilly Blöcker.
Mainittakoon, että Alfred Gouiedo oli Lehmanin kolmannen tyttären Doriksen puoliso eli yhtiön hallinta siirtyi lähes kokonaan kolmelle vävylle.
Pullon korkkileima
III-oluen tuotannon kehitys litroina vuosina 1932 – 1942:
1932 – 10 000
1933 – 41 300
1934 – 52 780
1935 – 49 650
1936 – 67 920
1937 – 87 200
1938 – 88 520
1939 – 89 935
1940 – 107 950
1941 – 74 800
1942 – 22 800
Kansanhuoltoministeriö kielsi huhtikuussa 1942 panimoilta III-veroluokan oluen valmistuksen. Kielto ei kuitenkaan koskenut niitä panimoita, jotka saivat Oy Alkoholiiike Ab:n suostumuksen valmistaa saksalaisille sotilaille vahvempaa olutta heidän itse tuomillaan maltailla. Tätä sopimusta ei Loviisan tehdas saanut, joten tuotannossa oli jatkossa vain I-olutta, mietoa mallasjuomaa ja virvoitusjuomia.
I-oluen tuotannon kehitys litroina vuosina 1942 – 1948:
1943 – 180 200
1944 – 220 800
1945 – 192 000
1946 – 243 850
1947 – 274 800
1948 – 240 000
Vuonna 1948 III-olut vapautettiin tuotanto- ja myyntikiellosta, mutta Loviisassa sitä ei enää valmistettu, vaikka valmistuslupa oli voimassa vuoden 1950 loppuun.
Tehtaan leima.
Yhtiökokouksessa syyskuussa 1949 yhtiön osakepääoma nostettiin 120 000 mk:sta 210 000 markkaan. Pääoman nosto oli ollut esillä jo vuoden 1941 kevään kokouksessa, mutta sotatilan takia tätä ei saatu silloin toimitettua loppuun. Joka tapauksessa 1949 lokakuussa pääoman nosto hyväksyttiin.
Hallituksessa istuivat tällöin Herbert Biedermann, Wilhelm Blöcker, Georg Larsson, Gertraud Biedermann ja varalla Doris Gouiedo ja Lilly Blöcker.
I-oluen tuotannon kehitys litroina vuosina 1949 – 1954:
1949 – 183 850
1950 – 143 850
1951 – 122 100
1952 – 90 300
1953 – 61 300
1954 – 39 150
Tuotannosta vastannut panimomestari Wilhelm Blöcker kuoli heinäkuussa 1955. Hänen paikalleen siirtyi vuodesta 1950 tehtaalla toiminut Herbert Biedermannin poika Heinz Biedermann. Heinz nimettiin samana vuonna myös tehtaanjohtajaksi.
I-oluen tuotannon kehitys litroina vuosina 1955 – 1959:
1955 – 28 800
1956 – 20 500
1957 – 17 150
1958 – 12 700
1959 – 8 100
Vuonna 1960 tuotanto ei päässyt alkamaan lainkaan. Lopulta 14. kesäkuuta Heinz Biedermann lähetti sosiaali- ja terveysministeriölle erillisen kirjeen, jossa hän mainitsi mm. että: ”I-veroluokan mallasjuoman valmistus on toistaiseksi keskeytetty”.
Näin ollen tehtaasta tuli pelkkä verovapaan mallasjuoman valmistaja eli kaljatehdas. Tosin kaljaakaan ei tehtaassa enää valmistettu eikä alettu valmistaa, nimittäin viimeiset verovapaat mallasjuomat valmistuivat heinäkuussa 1957.
Viimeiset I-oluet myytiin tehtaalta huhtikuussa 1960 (yhteensä 150 litraa), jonka jälkeen varastot olivat tyhjät. Tähän myyntitapahtumaan päättyi toiminta verollisena panimona.
Sosiaali- ja terveysministeriö poisti tehtaan verollisten panimoiden valvonnan alaisuudesta 01.07.1960 alkaen, joten jatkossa tuotannossa olivat vain virvoitusjuomat.
Huhtikuussa 1963 yhtiö asetettiin konkurssiin. Yhtiö lakkautettiin lopullisesti vasta vuonna 1969.
Konkurssin jälkeen Heinz Biedermann toimi Porvoossa Sinebrychoffin myyntiedustajana. Loviisan tehtaan varastokellarit toimivat useita vuosia oluiden välivarastona.
Lähteet:
Niemi Jalmari: Suomen panimoteollisuuden vaiheita, Lahti 1952
Matti Turunen: Jos täytätte mun lasini, Helsinki 2002
Bonsdorff Seppo: Suomen panimot, Helsinki 1997
Jedvard Iverus: Piirteitä Loviisan linnoitusten historiasta, 1919.
Manufaktuurijohtokunnan arkisto 1857-1876
Teollisuushallituksen teollisuuslaitoksia koskevat ilmoituksen 1885-1905
STM arkisto: toimiluvat, panimot, alkoholin valmistuksen tarkastuksen arkisto
PRH arkisto: 3.893, 73.650
Kirkolliset asiakirjat erittelemättä
Sanomalehdet erittelemättä
Suomen panimomestari yhdistys, vuosikirjat
Suomen panimoteollisuusyhdistys (Panimoliitto) vuosikirjat
Panimoteollisuuden Harjoittajain Liitto ja Liitto II
Mallasjuomat lehti 1935-1963
Kuva lähteet:
Mainokset: 31.10.1859 Papperslyktan, 22.08.1912 Östra Nyland
Pullon korkki: Panu Hakama
Tehtaan kuva: Antti Räty
Leimat: Teoll.hall. 1890, Senaat.kamar.toim.kunt.elintarv.os. 1917, kaup.rek. 1949
Etiketit: 1-13 Kim Lindberg, 14 Mika Vellonen
1858 – 1874 Lovisa Bryggeri (Carl Magnus Creutz)
1874 – 1894 Lovisa Bryggeri (Heinrich Lehmann vanh.)
1894 – 1898 Lovisa Bryggeri (H. Lehmannin perilliset)
1898 – 1933 Heinrich Lehmann (Heinrich Lehmann nuor.)
1933 – 1963 A/B H. Lehmann Lovisa Bryggeri O/Y