Vöyrinkatu 3
Vaasa
Toiminnassa: 1862 – 1867
Oluttehtaan perustivat tullinhoitaja Erik Selin, kauppias Johan Fredrik Sewón, merikapteeni ja kauppias Anders Johan Jässberg ja notaari Simeon Tennander vuonna 1862. Tehdas rakennettiin Pitkälahden rantaan ja oli valmiina vuoden 1863 jouluna, jolloin ensioluet tulivat markkinoille. Ensimmäisen kahden kuukauden aikana valmistui mm. 1 500 litraa englantilaista portteria, 4 700 litraa englantilaista ale olutta ja 1 000 litraa kaljaa. Tehdasta kutsuttiin sijaintinsa mukaan myös nimellä Långviks Bryggeri – Pitkälahden Oluttehdas.
Tehtaalla oli alusta alkaen kuitenkin suuria ongelmia. Ongelmia voisi kutsua nimellä domino efekti. Mainittakoon, että kauppias Sewón riitaantui jo rakennusvaiheessa ja jättäytyi pois maaliskuussa 1863. Selin, Jässberg ja Tennander vuokrasivat tehtaan kauppias Anton Borgille, joka palkkasi oluenpanijaksi skotlantilaisen panimomestari John Cockerlinen.
Tämän jälkeen ongelmat varsinaisesti alkoivat. Tehtaan rakennusvaiheessa rahoittajana ja isännöitsijänä toiminut Erik Selin kuoli maaliskuussa 1864 eli neljä kuukautta aloituksen jälkeen. Hänen kuoltua kävi ilmi, että hän oli kavaltanut työpaikaltaan tullikamarista 15 000 markkaa, joilla tehdasta rakennettiin. Tästä johtuen, oikeus katsoi, että Selinin perikunnalla ei ollut täyttä perintä oikeutta vainajan omaisuudelle. Tässä vaiheessa mm. osa kiinteistöistä kirjattiin Selinin velkojille.
Seuraavina vuosina tehdasta huutokaupattiin ja myytiin toimivana kaikkine laitteineen useaan otteeseen. Tehtaan kalustoon kuului mm. kaksi kuparipannua, joiden kummankin koko oli 3 600 litraa. Jostain syystä tehdasta ei saatu myytyä. Cockerlinen ansiosta tehdas oli kokoajan toiminnassa.
Selinin kuoltua isännöitsijäksi valittiin Tennander, sillä vuokraaja Borg lopetti myös Selinin kuoleman jälkeen. Jäljelle jäi siis vain Jässberg, Tennander sekä ulkopuolisena palkollisena panimomestari Cockerline. Koska valmistusluvat olivat vainaja Selinin hallussa, joutuivat Jässberg ja Tennander anomaan senaatilta uudet luvat, jonka he saivat 1. kesäkuuta 1864.
Yksi suurimmista ongelmista oli kuitenkin Cockerlinen valmistamat oluet. Alun perin Anton Borg palkkasi arvostetun panimomestari Cockerlinen, jotta laatu olisi mahdollisimman hyvä. Laatu olikin hyvä, erityisesti ale-, stout- ja porter oluiden osalta, mutta hyvä laatu ei tarkoita suoraan hyvää myyntiä. Ja myynti nimenomaan oli suurin ongelma. Kyseisiä englantilaisia olutlajeja kun ei suomessa arvostettu yhtälailla kuin ns. baijerin olutta. Tuotantoa oli myös myyntiin nähden aivan liikaa, sillä jo marraskuussa 1864 mm. myymätöntä stouttia ja portteria oli varastot täynnä eli noin 40 000 litraa ja lisää oli kokoajan tulossa.
Isännöitsijä Tennander olisi halunnut kilpailla markkinoita hallitsevan baijerilaisen oluen saralla, mutta mestari Cockerline kieltäytyi valmistamasta sitä. Syyksi hän ilmoitti, että ”mitään sopimusta kyseisen oluen valmistuksesta ei ole”. Alkuperäinen sopimushan oli Anton Borgin ja Cockerlinen välinen ja siitä Cockerline ei halunnut luopua. Hinnoittelun takia on selvää, että oluet eivät menneet kaupaksi, nimittäin baijerin olut maksoi yleisesti noin 6 kopeekkaa pullo, kun sitä vastoin Cockerlinen double brown stout jopa 40 kopeekkaa pullo.
Cockerline piti päänsä loppuun asti, joten kaikki valmistuksessa olleet oluet olivat englantilaistyyppisiä stoutteja, porttereita ja ale oluita. Lopulta aivan vuoden 1866 alussa Cockerline lopetti ja muutti ulkomaille. Käytännössä juuri tähän loppui tehtaan toiminta.
Tämän jälkeen tietysti tehtaan huutokauppailu jatkui, mutta laihoin tuloksin.
Tennander kuoli syyskuussa 1867, joten edessä oli konkurssi.
1862 – 1863 Wasa Engelsk Öl- och Porterbryggeri (Selin, Sewón, Jässberg, Tennander)
1863 – 1864 Wasa Engelsk Öl- och Porterbryggeri (Selin, Jässberg, Tennander)
1864 – 1867 Wasa Engelsk Öl- och Porterbryggeri (Jässberg, Tennander)
1867 – 1867 Wasa Engelsk Öl- och Porterbryggeri (Jässberg)