Patenttikorkit ovat olleet käytössä suomessa melko tarkkaan 1900-luvun alusta lähtien. Viimeisimpiä käyttäjiä olivat Pyynikki ja Elanto 1960-luvulla. Mitään virallista tietoa vanhimmista korkeista ei ole olemassa vaan määrittely perustuu löytyneisiin korkkeihin ja niissä esiintyvien tehtaiden lopetus- tai nimenmuutos ajankohtiin. On olemassa korkkeja, joissa esiintyvä tehdas on lopettanut toimintansa jo vuonna 1910. Voi kuitenkin olettaa, ettei tehdas painattanut korkkeja omalla nimellään enää viimeisinä vuosinaan vaan ovat huomattavasti vanhempia, ehkäpä jopa 1800-luvun puolelta.
Luettelossa esiintyvät tehtaiden nimet ja vuosiluvut on saatu lukuisista lähteistä. Tehtaiden nimiä tai yleensä mitään muutakaan tietoa on joskus erittäin työlästä etsiä. Osa luettelossa esiintyvistä tehtaiden nimistä on virallisia ja rekisteröityjä, mutta on myös nimiä joita tehtaat käyttivät julkisissa mainoksissaan. Tietystikään kaikkia tehtaita ei ole rekisteröity ja nimien ulkoasut vaihtelee huomattavasti. Muutamien tehtaiden olemassaolosta ei ole juuri muuta konkreettista tietoa kuin luettelossa esiintyvä korkki.
Patenttikorkilla varustettuja pulloja käytettiin yleisesti kaikenlaisen nesteen varastointiin myös kotona. Näin ollen korkkeja korjailtiin tai vaihdettiin. Siellä ei ollut väliä mitä korkissa tai pullossa luki, kunhan se oli ehjä. Eli kotona tapahtuvien korkkien korjauksien jälkeen pullot ja korkit olivat mahdollisesti eri tehtaan merkinnöillä. Jos sinulla on pullo, jossa on eri tehtaan nimi korkissa ja pullon kyljessä on se jonkun kotona vaihtama.
Suuri osa suomessa valmistetuista ja myytävistä vesistä ja tulivat pääsääntöisesti kolmelta taholta; apteekeilta, osuusliikkeiltä ja vesitehtailta. Näiden lisäksi useat kalja- ja oluttehtaat valmistivat vesiä. Patenttikorkkeja käytettiin nimenomaan kivennäisvesi-, virvoitusjuomapulloissa.
Jos sinulla on suomalainen ruskea tai vihreä pullo, jossa on patenttikorkki, on siinä myyty vettä tai kaljaa ei varsinaista olutta.
Patenttikorkkeja ja mekanismeja tehtaille toimitti 1920-luvulla ainakin Oy Mineral. Patenttikorkit olivat kuitenkin uusiokäytön kannalta vaikeita puhdistaa. Korkin porsliiniosa, tiiviste tai mekanismi saattoi hajota ja se tuli tehtaille kalliiksi. Uusia korkkityyppejä kokeiltiin useita joista tunnetuin oli kruunukorkki.
Ensimmäisiä kruunukorkkikokeiluja tehtiin Suomessa jo 30-luvun lopussa. Näistä kuitenkin luovuttiin sillä Alkon ym. yhteisellä päätöksellä ja päädyttiin ensin toisiin korkkityyppeihin. Lopulta 1960-luvulla osa oluttehtaista siirtyi kruunukorkkeihin lopullisesti, joista ensimmäisten joukossa oli Porin Oluttehdas. Auran Panimon pullojen osalta sai vielä 1970-luvun alussa valita ostiko oluen kruunukorkilla vai sivuun vedettävällä alumiini korkilla.
Patenttimekanismilla varustetut pullot olivat aikoinaan palautusarvoltaan huomattavasti parempia kuin normaalit pullot. Maaliskuussa 1942 patenttikorkillisesta pullosta maksettiin palautettaessa 4:75 Mk kun normaalista pullosta sai vain 2:75 Mk.
Tämä luettelo patenttikorkeista ei kuitenkaan ole täydellinen, mutta antaa jonkinlaisen kuvan niistä. Ajanmukaisesti korkeissa ei mainostettu juomaa, jota pullossa oli, vaan tehdasta joka sen teki. Myöhemmin kruunukorkeissa asia oli lähes toisinpäin.
Luettelossa esiintyvien osuuskuntien ja -kappojen jälkeen esiintyvät lyhenteet:
i.l. = tulee sanoista ”ilman lisämaksuvelvollisuutta”. Tarkoittaa, että osuuskunnan jäsen ei ole rahallisessa vastuussa osuuskunnan toiminnasta.
r.l. = tulee sanoista ”rajoitettu lisämaksuvelvollisuus”. Tarkoittaa, että osuuskunnan jäsen on rajoitetusti vastuussa osuuskunnan toiminnasta.
kuva: Orimattilan pullomuseo, Panu Hakama
Onko sinulla on korkki tai korkkeja, joita tästä luettelossa ei ole? Lähetä kuva. Kiitos! antttir(a)email.com
Terveisin
Antti Räty