Alhais No:1 (myöh. Prykintie, nyk. Salmenranta 2)
Salon kylä (myöh. Salon kauppala, nyk. Salo)
Salon kaupunki
Toiminnassa: 1856 – 1952
Alustat
Oluttehdas perustettiin vuonna 1856 Uskelan kuntaan Salon kylän rajan tuntumaan. Nykyisin alue kuuluu Salon kaupunkiin. Tehtaan virallinen perustaja oli Salon kylässä sijainnut kauppayhtiö G. E. Fabrell & Co., jonka johtokuntaan kuuluivat tuolloin kauppias Gustaf Erik Fabrell, kauppias Jacob Lönnberg ja tuomari August Richard Hjelt. Heistä Fabrell toimi oluttehdashankkeen vetäjänä.
Tämän jälkeen lähes heti perustamiskokouksen jälkeen Gustaf Erik Fabrell kuoli. Hänen paikalle itse kauppayhtiöön tuli hänen siskonsa mies August Wilhelm Landzett. Tehdas rakennettiin Alhais N:o 1 nimiselle tontille vähäjoen rannalle ja sen rakennustöistä vastasi saksalaissyntyinen panimomestari Braumann. Braumann toimi myös ensimmäisenä oluenpanijana. Tehtaan pääkeittoastian koko oli noin 3 100 litraa.
Tehdas sai nimekseen Ölbryggeribolag, G. E. Fabrell & Co., mutta se mainitaan usein perusnimellään Salo Bryggeri ja sijaintinsa mukaan nimillä Uskela Bryggeri tai Alhais Ölbryggeriet.
Ensimmäiset oluet bayerskt öl ja swenskt öl tulivat markkinoille maaliskuussa 1858. Samalla vienti Turkuun aloitettiin.
Oluen tuotannon kehitys litroina vuosina 1858, 1861-1862, 1864:
1858 – 47 726
1861 – 49 726
1862 – 52 344
1864 – 78 516
Vuonna 1860 koko panimon vuokrasi ruotsalaissyntyinen panimomestari Frans August Öberg, jonka johdolla toimintaa jatkettiin. Öberg toimi tehtaalla oluenpanijana sekä isännöitsijänä vuoteen 1863, jolloin varsinaiseksi oluenpanijaksi tuli panimomestari Carl Johan Johansson. Öberg ja Johansson toimivat tätä ennen Porissa Porin Baijerilaisessa Oluttehtaassa.
Öbergin ja Johanssonin lisäksi vuonna 1865 oluenpanijaksi tuli erittäin arvostettu ruotsalaissyntyinen oluenpanija Lars Erik Torsell. Hän tuli Saloon Nuutajärveltä, jossa paikallinen oluttehdas oli juuri lopetettu. Hänen mukana Saloon muutti myös hänen poikansa oluenpanija Lars Oskar Torsell.
Oluenpanijoita oli tehtaalla siis yhteensä neljä, mutta tästäkin huolimatta yksi tehtaan rengeistä Johan Fredrik Eklund koulutettiin oluenpanijaksi. Eklund toimi myöhemmin mm. mallastajana. Tällä kaikella oli syynsä, nimittäin, vuonna 1867 panimomestarit Öberg ja Johansson lopettivat Salossa ja siirtyivät Kirkkonummen Haapajärvelle Navalan Oluttehtaaseen. Vuokraajien lähdettyä Lars Erik Torsell osti tehtaan itsellensä ja muutti tehtaan nimen muotoon Salo Ölbryggeri.
Oluen tuotannon kehitys litroina vuosina 1866-1869, 1872-1874, 1876:
1866 – 26 172
1867 – 20 937
1868 – 21 984
1869 – 26 172
1872 – 47 109
1873 – 47 109
1874 – 47 109
1876 – 60 300
Näin edettiin kaksi vuotta, kunnes kesällä 1869 Lars Erik Torsell kuoli. Tämän jälkeen tehdas siirtyi leski Amalia Lovisa Torsellille. Itse asiassa tehdas ei siirtynyt kokonaan leskelle vaan ainoastaan se osuus, jonka miesvainaja oli ennättänyt eläissään lunastaa. Samaan aikaan heidän poikansa Lars Oskar Torsell suoritti panimomestaritutkintoa saksassa ja palattuaan sieltä otti isänsä paikan oluttehtaan hoitajana. Lopulta vuonna 1876 hän vuorostaan osti tehtaan itselleen ja muutti nimen muotoon Salo Bryggeri, Oscar Torsell. Nuoremman Torsellin aikana tehdasta uusittiin ja laajennettiin.
Muutaman vuoden kuluttua, marraskuussa 1880, koettiin paha takaisku kun panimomestari Lars Oskar Torsell kuoli. Tapauksen johdosta hänen osuus tehtaasta siirtyi leski Maria Johanna Torsellille.
Koska oluenpanijaksi koulutettu Eklund oli muuttanut pois, tehtaalle ei jäänyt yhtään pätevää oluenpanijaa. Tästä syystä toiminta oli pakko lopettaa hetkellisesti. Lisäksi oli leskien etujen kannalta tärkeää selvittää kummankin kuolinpesät.
Tästä alkoi yli vuoden kestänyt ns. pesänselvitys.
Hankalaksi selvityksen teki se, että osa tehtaasta ja irtaimesta kuului ja oli kirjattu Lars Erik Torsellin omaisuudeksi ja osa, kuten uudet laajennustyöt, Lars Oskar Torsellille. Joka tapauksessa kaikki merkityt ja merkitsemättömät tavarat ja koneet olivat nyt kahdella leskellä. Tämän jälkeen kumpikin leski piti useita huutokauppoja tehtaalla. Kun Amalia myi esim. tehtaan hevosen ja pulloja myi Maria käyttämättömät ohrat ja huonekaluja. Lisäksi kummatkin hakivat perinnönjättöetua arvotavaroille.
Tilanne ei ollut helppo myöskään silloiselle oikeuslaitokselle eikä sen tuomarille, joka oli kysynyt asianomaisilta tilanteen ollessa sekavimmillaan ”Tiedättekö kenen omistamia vaatteita te käytätte?”.
Oli pesänselvityssotku kuinka syvä tahansa, se saatiin päätökseen vuoden 1882 tammikuussa. Suurimmille velkojille tämä ei riittänyt, joten seuraavana oli vuorossa tehtaan kiinteistöjen huutokauppa. Ensisijaisesti tehdasta myytiin oluttehtaana, nimittäin se oli edelleen ns. lähes käyttövalmiina.
Uudeksi omistajaksi tuli kesäkuussa 1882 Turkulainen kauppias Anders Anton Wiberg. Hän maksoi tehtaasta kaikkinensa 50 000 markkaa. Mutta koska osa oluttehtaalle kuuluvasta irtaimesta oli myyty, kesti niiden uudelleen hankinnoissa ja toiminnan aloituksessa useita kuukausia. Tästä syystä ensioluet tulivat markkinoille vasta kuluvan vuoden jouluna. Alussa hän toimi itse oluenpanijana, mutta muutaman vuoden kuluttua oluenpanijaksi tuli vaasalaissyntyinen Johan Magnus Fröjdman. Myös tehtaan nimi muutettiin perusmuotoon Salo Bryggeri – Salon Oluttehdas, mutta esiintyi myös nimellä Anton Wibergs Bryggeri.
Oluen tuotannon kehitys litroina vuosina 1885-1888:
1885 – 78 516
1886 – 104 688
1887 – 133 000
1888 – 104 688
Tehtaan toiminnassa tapahtui muutos keväällä 1886, kun oluenpanija Fröjdman osti Rauman Oluttehtaan ja muutti sinne. Wiberg jatkoi itse oluenpanijana vuoden 1890 tammikuulle, jolloin myi tehtaan juuri perustetulle Salo Bryggeri-Aktiebolag – Salon Osake-Oluttehdas nimiselle osakeyhtiölle. (Nimen kirjoitusasu vaihtelee eri lähteissä).
Hinta oli 65 000 markkaa, jolla osakeyhtiö sai tehtaan haltuunsa 01.05.1890. Osakeyhtiön säännöt vahvistettiin 02.05 1890 ja sen osakepääoma oli 100 000 markkaa (100 á 1 000 markkaa). Johtokuntaan kuuluivat kauppias Pehr Gustaf Landzett, apteekkari Axel Berglund ja tilanomistaja Johannes Edvard Bergroth. Oluenpanijaksi ja isännöitsijäksi tuli vuonna 1891 panimomestari Karl Gustaf Borg.
Mestari Borg toimi tehtaalla vuoden 1892 maaliskuuhun, jolloin tehtaan tontilla sijainnut oluttehtaan työväestön asuintalo paloi maan tasalle. Koska koko kiinteistö paloi, tuhoutui siinä myös koko mestari Borgin sen hetkinen omaisuus lukuun ottamatta vaimoa, lapsia sekä päällä olleita vaatteita ja tallissa ollutta hevosta. Mainittakoon, että tulipalo sai alkunsa vakuutusyhtiön tutkijoiden mielestä Borgin lasten tulitikkuleikeistä. Tapauksen johdosta mestari Borg purki yhtiön kanssa tehdyn työsopimuksen ja muutti perheineen Jyväskylään.
Oluen tuotannon kehitys litroina vuosina 1890-1898:
1890 – 24 000 (vain 1 kk tuotanto)
1891 – 285 600
1892 – 220 000
1893 – 185 320
1894 – 240 200
1895 – 203 468
1896 – 233 144
1897 – 255 933
1898 – 207 850
Seuraavien vuosien aikana yhtiön hallitukseen tuli muutoksia mm. poismuuttojen sekä kuolemantapausten johdosta. Vuoden 1896 lopulla johtokunnan muodostivat isännöitsijä Viktor Spiik, tilanomistaja Johannes Edvard Bergroth ja hotellin omistaja Carl Wilhelm Lindblom. Tämä uusi hallitus jätti rekisteröinti-ilmoituksen muutetusta nimestä 22.12.1896, joka vahvistettiin seuraavan vuoden alussa. Uudeksi nimeksi tuli Salo Bryggeri Ab – Salon Panimo Oy (6.197). Oluenpanijaksi tuli syksyllä 1897 ruotsalaissyntyinen panimomestari Karl Fåhraeus.
Tehdas kuvattuna vähäjoen sillalta. Uskela vasemmalla ja Salon kauppala oikealla rannalla.
Salossa toimi äänekäs raittiusliike, jonka johdosta mm. oluenmyyntiin tuli rajoituksia. On mainittu, että raittiusliikkeen johdosta myynti pysyi korkeana vain Salon ulkopuolisen ostovoiman ansiosta. Ulkopuolisina pidettiin tietysti naapurikuntien Uskelan ja Halikon väestöä, joita erotti Salosta paikoin vain joki. Joka tapauksessa kyseistä raittiusliikettä syytettiin myös siitä, että tehdas paloi maan tasalle 02.01.1900.
Palo sai alkunsa tehtaan yhteydessä olleesta erillisestä laajennustilasta, jossa tapahtui mm. ohrien kuivaus. Sieltä se levisi nopeasti muihin tiloihin tuhoten lopulta kaiken. Erikoiseksi palon teki se, että kyseisessä ohrien kuivaushuoneessa ei ollut palon syttymishetkellä tapahtunut kuivausta eikä tilaa pidetty edes lämpimänä tai valaistuna. Ja koska tilaan pääsi vain ulkokautta omasta lukitusta ovesta eikä kellään tehtaan työmiehellä ollut asiaa siellä käydä, todettiin palo tuhopoltoksi. Samaa mieltä oli vakuutusyhtiö. Syyllisiä ei koskaan löydetty, vaikka epäilyt kääntyivät raittiusliikkeen suuntaan.
Tehdas oli vakuutettu yli 100 000 markasta, joten se rakennettiin nopeasti täysin uudistettuna kuntoon. Samalla sitä myös laajennettiin.
Oluen tuotannon kehitys litroina vuosina 1901-1905:
1901 – 320 000
1902 – 288 546
1903 – 283 000
1904 – 284 358
1905 – 340 563
Tämä linja pysyi vuoden 1908 ja 1910 veronkorotuksista huolimatta vuoteen 1914 eli ensimmäiseen maailmansotaan saakka. Tällöin miedot mallasjuomat ja virvoitusjuomat nousivat tuotannossa oluiden edelle. Vuonna 1916 uudeksi panimomestariksi tuli ruotsalaissyntyinen Edvard Carlson.
Suomen itsenäistyttyä, suomen panimoteollisuus oli yleisesti ottaen huonoissa kantimissa. Sodan aikana moni panimo oli lopettanut toimintansa tai myyty toisille. Salon Panimolle ei käynyt niin, vaan toiminta jatkui lähinnä virvoitusjuomatehtaana. Tulevina vuosina kieltolain aikana useita panimoita lopetettiin edelleen, mutta Salon Panimo jatkoi, tosin huomattavasti pienempänä kuin ennen.
Panimon kiinteistö vuonna 1923.
Kieltolain kumoamisen aikaan tehdas oli jälleen panimoiden kilpailussa mukana. Ongelmitta ei tästäkään selvitty. Yhdeksi ongelmaksi tulivat kansanhuoltoministeriön säätämät tarkat myyntialueet. Nimittäin ministeriön määräyksestä Salon oluttehtaan myyntialueita muutettiin, mutta myös jonkin verran supistettiin. Tästä huolimatta Salon alueen ainoana tehtaana sillä oli hinnoittelupolitiikassa pienoinen etu.
Tuotannosta vastasivat panimomestari Gustaf Edvard Lahti vuoteen 1934 ja tämän jälkeen panimomestari August Seidensticker vuoteen 1935.
Oluen tuotannon kehitys litroina vuosina 1932-1940:
1932 – 77 500
1933 – 120 900
1934 – 102 665
1935 – 59 209
1936 – 185 250
1937 – 271 350
1938 – 174 870
1939 – 186 600
1940 – 304 700
Salo Bryggeri Ab – Salon Panimo Oy kuului myös Suomen Panimoteollisuusyhdistykseen. Yhdistys ajoi panimoiden etuja kaikin mahdollisin keinoin, mutta eduista huolimatta Salon panimo ajautui rahallisiin vaikeuksiin ja erosi siitä vuonna 1934. Tästä erosta ei ollut tehtaalle suurempaa etua vaan oli suoranainen lähtölaukaus seuraavana vuonna tapahtuneelle konkurssille. Osasyynä konkurssiin olivat myyntialueiden muutokset, mutta myös tehtaan silloinen huono kunto. Vielä samana vuonna uudeksi omistajaksi tuli Tamperelainen Oy Pyynikki, joka rekisteröi tehtaan nimelle Salon Oluttehdas Oy. Koska Pyynikki kuului mainittuun yhdistykseen, liitettiin Salon tehdas uudestaan siihen.
Oluenpanijaksi tuli panimomestari Matti Ilmari Kemppainen, joka toimi vuoden 1938 kesään saakka. Tämän jälkeen Kemppaisen paikalle tuli panimomestari Erik Schauman ja hänen jälkeen vuonna 1941 panimomestari Harald Mikael Strandell. Vuonna 1946 Standellin avuksi tuli panimomestari Yrjö Mannersalo.
Alla olevassa tuotantoluettelosta mainittakoon, että vuoden 1942 huhtikuussa III-oluen valmistus lopetettiin. Tämän jälkeen oluen valmistus suomalaisilla maltailla ei ollut enää luvallista. Syynä oli valmistuskielto ja elintarvikepula, johon oluen raaka-aine ohra kuului. Seuraavan kerran III-olutta valmistui vuoden 1943 helmikuussa, mutta nämä oluet valmistettiin saksalaisille sotajoukoille heidän tuomilla omilla maltailla. Tätä kansanhuoltoministeriön myöntämää valmistuslupaa käytettiin panimolla elokuuhun 1944, jolloin myös ns. tuonti maltaiden käyttö lopetettiin. Tähän päättyi III-oluen valmistus tässä panimossa.
III-oluen tuotannon kehitys litroina vuosina 1941-1944:
1941 – 258 350
1942 – 89 150
1943 – 193 650
1944 – 125 900
I-oluen tuotannon kehitys litroina vuosina 1945-1952:
1945 – 1 232 500
1946 – 1 085 800
1947 – 1 153 400
1948 – 1 098 000
1949 – 814 550
1950 – 745 970
1951 – 874 050
1952 – 484 000
Muutamien vuosien kuluttua Pyynikillä oli erimielisyyksiä liiton kanssa ja tämä johti vuonna 1952 Pyynikin erottamiseen. Salon tehdas joutui eroamaan tietysti mukana.
Heti tämän jälkeen vuoden 1952 helmikuusta eteenpäin tehtaan silloinen vastaava johtaja panimomestari Mannersalo lopetti tehtävänsä ja hänen paikalle nousi tehtaan kellarimestari Kalle Oskar Vesala. Viimeiset I-oluet valmistuivat elokuussa 1952, jolloin myös Vesala lopetti tehtävänsä.
Vesalan lopetettua johtajaksi tuli tehtaan konttoripäällikkö Olga Auer. Auerin tehtäväksi jäi käytännössä myydä viimeiset oluet ja ilmoittaa tehtaan lopetuksesta.
Lähteet:
Niemi Jalmari: Suomen panimoteollisuuden vaiheita, Lahti 1952
Matti Turunen: Jos täytätte mun lasini, Helsinki 2002
Bonsdorff Seppo: Suomen panimot, Helsinki 1997
Manufaktuurijohtokunnan arkisto 1857-1876
Teollisuushallituksen teollisuuslaitoksia koskevat ilmoituksen 1885-1905
STM arkisto: toimiluvat, panimot, alkoholin valmistuksen tarkastuksen arkisto
Kirkolliset asiakirjat erittelemättä
Sanomalehdet erittelemättä
Suomen panimomestari yhdistys, vuosikirjat
Suomen panimoteollisuusyhdistys (Panimoliitto) vuosikirjat
Panimoteollisuuden Harjoittajain Liitto ja Liitto II
Mallasjuomat lehti
PRH: 6.197
Etiketit: Kim Lindberg
Tehtaan kuvat: Salo kuninkaantien kaupunki; Hannu Arve, Anna-Liisa Nurminen, Osmo Koskinen, Liisa Saarinen, Eeva Kujanpää, Petteri Wiirilinna; 2004.
Suomen teollisuus ja kauppa; 1924.
1856 – 1867 Ölbryggeribolag, G. E. Fabrell & Co. (G. E. Fabrell & Co.)
1867 – 1869 Salo Ölbryggeri (G. E. Fabrell & Co., Lars Erik Torsell)
1869 – 1876 Salo Ölbryggeri (perikunta, Amalia Lovisa Torsell)
1876 – 1880 Salo Bryggeri, Oscar Torsell (Lars Oskar Torsell)
1880 – 1882 Salo Bryggeri, Oscar Torsell (perikunnat/Maria Johanna ja Amalia Lovisa Torsell)
1882 – 1890 Salo Bryggeri – Salon Oluttehdas (Anders Anton Wiberg)
1890 – 1897 Salo Bryggeriaktiebolag (useita omistajia)
1897 – 1935 Salo Bryggeri Ab – Salon Panimo Oy (useita omistajia)
1935 – 1952 Salon Oluttedas Oy (Oy Pyynikki)