HOME WHAT´S NEW GUESTBOOK COLLECTORS LINKS CONTACT

kaupungit

 Viipuri

<< Edellinen _____ Seuraava >>

___________________________________________________________________________________________________________________________________________________________
Viipuri

Bryghus
Viipuri ja Viipurin maalaiskunta

Historia:
Viipurissa oli useita oluenpanijoita 1600-luvun lopusta 1800-luvun alkuun. Alla muutama poiminta:

Vuoteen 1697 Viipurin maalaiskunnassa Wallen nimisellä tilalla on mainittu toimineen Bryggiare Simon.

Vuonna 1725 Viipurin maalaiskunnan Suurperossa Vääräkosken myllyllä toimi tehtävässään Bryggare Eric.

Vuoteen 1802 Viipurin kaupungin Pantsarlahdessa toimi Bryggare Matts Fyreläinen.

Lähde: kirkonarkistot

___________________________________________________________________________________________________________________________________________________________
Viipuri

Pantsarlahden Oluttehdas
Tontti 119-122, 14 kaup. osa, Mallaskatu 9-13/Brahenkatu kulma
Pantsarlahti
Viipuri

Aloittanut: 1845
Lopettanut: 1881

Historia:
Viipurin ensimmäisen varsinaisen oluttehtaan perusti kuvernementin sihteeri tukkukauppias Anton Alfthan vuonna 1845, jolloin hänen kauppayhtiönsä Tmi Anton Alfthan sai oikeuden oluenvalmistukseen ja myyntiin Viipurissa. Laitos rakennettiin Pantsarlahden kaupunginosaan kaupungin silloisen asutuksen ulkorajalle. Myöhemmissä Viipurin kartoissa osoite olisi Mallaskadun ja Brahenkadun kulmatontti. Nimeksi tuli Panzarlax Ölbryggeri, mutta se esiintyi myös nimellä A. Alfthans Bryggeriet.

Hieman aiemmin, vuonna 1843, oluenvalmistusoikeuden Viipurissa oli saanut saksalaissyntyinen panimomestari Fredrik Neufeldt. Toimintaansa varten hän tilasi Viipurilaiselta seppämestari Erik Nyqvistiltä metallisia sammioita ja muita kojeita tulevaan laitokseensa. Mutta jostain syystä hän luopui oikeudestaan ja muutti ulkomaille maksamatta Nyqvistille tilaamistaan tavaroista. Tavaroiden rahallinen arvo oli 264 ruplaa 50 kopeekkaa.
Koska tilatut tavarat olivat Alfthanin kannalta sopivia, hän osti ne ja asensi omaan laitokseensa. Täten laitos oli kunnossa jo vuoden 1845 syksyllä ja ensioluita tuli markkinoille 1846 alussa. Ensimmäinen oluenpanija oli Anders Wilhelm Weckman.


Helmikuussa 1846 julkaistiin hinnasto oluelle, kaljalle ja simalle.

Vuonna 1849 Alfthan siirsi perustamansa kynttilätehtaan Kirjolasta (Johanneksen kunnassa) Viipuriin Havin kaupungin osaan, alle kilometrin päähän oluttehtaasta. Samaan aikaan oluttehdasta oltiin laajennettu viereisille tonteille mallaskadun ja Brahenkadun puolelle. Kynttilätehtaan alueelle rakennettiin oluille varastointikellari. Oluttehtaan laajennukset olivat valmiina vuoden 1849 lopulla.
Vuonna 1850 oluen ja siman tuotanto oli 350 härkätynnyriä eli noin 87.000 litraa ja vuonna 1854 jo 975 härkätynnyriä eli noin 242.000 litraa.

Omistaja Anton Alfthan kuoli huhtikuussa 1854 ja hänen omistamat teollisuuslaitokset sekä toiminimi siirtyivät leski Helenalle. Helena kuitenkin siirsi kaiken saman tien pojalle kauppias Ferdinand Alfthanille. Ferdinand ei omien liiketoimien ohessa pystynyt hoitamaan oluttehdasta, joten sen hoito siirtyi veljelle oluenpanija Otto Alfthanille. Otto hoiti lisäksi myös eri tehtäviä kynttilätehtaalla.
Hetken päästä oluenpanija Weckman lopetti ja hänen paikalle palkattiin Gustaf Wilhelm Tavast. Hän kuoli lokakuussa 1857 ja paikalle tuli oluenpanija Fredrik Tanninen.

Viipurin olutmarkkinoilla oli muidenkin tehtaiden tuotteita, joten olutpullojen korkit varustettiin vuoden 1855 kesästä lähtien A. A. leimalla. Pantsarlahden Baijerin olutta pidettiin erittäin hyvälaatuisena. Mainittakoon, että vuoden 1857 lopulla pullot varustettiin etiketillä. Etiketin suunnitteli Ferdinandin ja Oton veli kirjanpainaja Johan Alfthan ja painettiin hänen omistamassaan kirjapainossa Viipurissa (Alfthans Boktryckeri). Alkuperäistä etikettiä ei liene säästynyt, mutta kuva siitä julkaistiin Wiborg sanomalehdessä helmikuussa 1858.

Vuonna 1862 Alftanin kauppayhtiö osallistui mainioilla oluillaan Viipurin maanviljelysseuran näyttelyyn, mutta palkintoa ei tullut.

Alfthanin kauppayhtiö, johon kaikki liiketoimet kuuluivat, meni konkurssiin vuonna 1863. Seuraavina vuosina konkurssipesä myi huutokaupoissa kauppayhtiön omaisuutta, mutta ei tärkeimpiä eli kynttilä-, saippua- tai oluttehdasta.
Tehtaiden kaupat syntyivät vuonna 1866, kun kauppayhtiö Hackman & Kumpp. osti mainitut tehtaat. Hinta kaikkiaan oli 160.000 markkaa.
Näiden kolmen tehtaan toimintoja varten Hackman perusti erillisen Havin Osakeyhtiön, josta tuli myös oluttehtaan omistaja. Oluttehtaan nimeksi tuli Pantsarlahden Oluttehdas.

Tämän jälkeen oluttehtaalle, kuten muillekin tehtaille, annettiin vapaat kädet toiminnan jatkamiseen. Oluttehdasta kutsuttiin jatkossa usein myös nimellä Havis Ölbryggeri. Vuonna 1870 tehtaalta valmistui yhteensä noin 300.000 litraa olutta. Vuosina 1870-1877 tuotannosta vastasi tynnyrintekijä oluenpanija Adolf Fredrik Grönroos.

Toisen Viipurilaisen oluttehtaan Förenings ölbryggeriet nimisen tehtaan kanssa sovittiin vuoden 1876 aikana yhteisistä oluiden myyntihinnoista. Aiempina vuosina olut oli maksanut, vuoden ajasta riippuen, noin 30 penniä pullo, mutta tästä eteenpäin aina 35 penniä pullo. Oli selvää, että tämä johti ongelmiin asiakkaiden puolella. Tehtaan osalta kuitenkin luvattiin alennusta, jos osti vähintään 25 pulloa.

Vuonna 1878, jolloin kaupungissa oli toiminnassa kolme oluttehdasta, voitiin ne laittaa puhtaasti tulojen mukaan suuruusjärjestykseen. Suurimmat vuositulot olivat Yhdysoluttehtaalla 156.250 markkaa toisena Pantsarlahden tehdas 100.800 markkaa ja kolmantena Papulan tehdas 63.680 markkaa.

Vuonna 1879 Pantsarlahden tehtaalle tuli Pietarista saksalaissyntyinen panimomestari Otto Henrik Christian Schultz. Hänen varsinainen toimikautensa kesti vain vuoden 1881 kesään, jolloin Förenings Ölbryggeriet (Yhdysoluttehdas) vuokrasi Pantsarlahden tehtaan. Tästä eteenpäin Pantsarlahden tehtaalla ei omaa olutta enää valmistettu vaan se toimi Yhdysoluttehtaan tarvitsemassa muussa käytössä.
Osa korttelin tonteista ja tiloista vuokrattiin ulkopuolisille.

Hinnasto: 1846 Kanawa no 6
Mainos: 1858 Wiborg no 13
Kansallisarkisto: sanomalehtiarkisto, kirkolliset asiakirjat.
Viipurin historian kirjat.
Kirja: Suomen Panimot; Seppo Bonsdorff.

__________
1845 - 1863 Panzarlax Ölbryggeri (Tmi Anton Alfthan)
1863 - 1866 Panzarlax Ölbryggeri (konkurssipesä)
1866 - 1881 Pantsarlahden Oluttehdas (Havin Osakeyhtiö)

___________________________________________________________________________________________________________________________________________________________
Viipuri

Viipurin Olut Oy
Kortteli 12, Tontit 83-86, 11. kaup. osa, Eliaankatu 5
Repola
Viipuri

Aloittanut: 1863
Lopettanut: 1944

Historia:
Oluttehtaan perustivat kauppiaat Fredrik Wilhelm Alexander Rothe ja Henrik Wilhelm Julius Dippel vuonna 1863. Rothen osuus tehtaasta oli hänen omistamansa yhtiön Rothe & Kumpp. nimissä. Tehdasta varten Repolan kaupunginosasta ostettiin koko kortteli 12, jolla sijaitsivat tontit 83-86. Laitos rakennettiin insinööri oluenpanija Knut Theodor Öhmanin johdolla noin vuodessa ja lupa toiminnalle myönnettiin 2.4.1864. Öhmanista tuli myös tehtaan isännöitsijänä.
Tehdas sai viralliseksi nimekseen Förenings Ölbryggeriet, mutta tunnettiin myös suomennettuna Yhdysoluttehdas tai Yhdys Oluttehdas sekä omistajien mukaan Rothen Oluttehdas tai Dippelin Oluttehdas.

Vaikka tehdas oli juuri rakennettu ja toiminnassa, sitä ryhdyttiin laajentamaan. Näin osa laajennustöistä kustannettiin myynnillä eikä tavanomaisesti lainalla. Laajennusosat rakennettiin yli miljoonan litran vuosituotantoa varten ja valmistuivat osa kerrallaan seuraavien vuosien aikana. Laajennukset sisälsivät käytännössä kaiken keittokattiloista työväen asuntoihin. Mainittakoon, että pelkästään varastokellareita jäävarastoineen rakennettiin ja laajennettiin useita vuosia. Lopulta oluen varastointikapasiteetti oli yli 1,2 miljoonaa litraa.
Uudistetussa tehtaassa oli erikoista se, että sen toisen kerroksen ohravarastoa vahti yötä päivää useita kissoja.

Omistajat Rothe ja Dippel myönsivät rahalainoja myös muille Viipurin läänin oluttehtaille, joista yksi oli Lauritsalan oluttehdas Lappeen kunnassa. Tämän rahoituksen kanssa kävi ikävästi, sillä Lauritsalan kartano meni oluttehtaineen konkurssiin vuonna 1867. Tästä syystä ainakin osa myönnetyistä lainoista jäi saamatta.

Isännöitsijä oluenpanija Öhman siirtyi kesällä 1867 Ryttylän oluttehtaalle, mutta palasi jo seuraavan vuoden joulukuussa. Vuoden 1868 lokakuussa kuoli oluttehtaan omistajista kauppias Dippell, ja hänen osuus tehtaasta siirtyi leski Maria Dippelin haltuun.

Vuonna 1869 tuotantopuolelle tuli kaksi henkilöä. Ensin tuli tanskalaissyntyinen oluenpanija Christian Lorenz Böggild ja toisena Lauritsalan oluttehtaalla toiminut ja siitä osan omistanut panimomestari Anton Emil Savander. Savander tuli näin lyhentämään henkilökohtaista velkaansa.
Vuoteen 1869 vuosituotanto oli korkeimmillaan 157.032 litraa, mutta eräiden laajennusten myötä vuonna 1870 jo ennätykselliset 319.298 litraa. Jatkossa tuotantomäärät edelleen kasvoivat. Myös tuotteiden laatuun panostettiin ja tästä osoituksena Böggild sai kunniakirjan bock oluellaan Pietarin maailmannäyttelyssä vuoden 1870 heinäkuussa.
Mestari Savander muutti pois vuonna 1872 ja tehtaan toiseksi oluenpanijaksi tuli Fredrik Wartiainen. Hän toimi tehtaalla kuolemaansa elokuuhun 1876.

Vuodesta 1875 eteenpäin vuotuisen tuotantomäärän kasvua kuvaa, kun vuonna 1875 valmistui olutta 423.986 litraa, valmistui vuonna 1882 jo 785.160 litraa. Tuotantomäärien kasvuun ei jatkossa tullut notkahduksia, vaan se nousi tasaisesti. Tuotannossa oli mm. taffel, kruunu, pilsner, bavaria, erlanger ja portteri oluet sekä sima ja kalja.

Oluenpanijaksi tuli vuoden 1878 alussa baijerilaissyntyinen panimomestari Wolfgang Ederer. Yksi Edererin ensimmäisistä oluista oli nimeltään bavaria öl. Tästä bavaria oluesta alkoi erikoinen tapahtumaketju Yhdysoluttehtaan ja Pietarilaisen Bavaria nimisen oluttehtaan välillä. Tapahtumat saivat alkunsa vuoden 1878 syksyllä, jolloin Pietarin bavaria oluttehdas aloitti oman bavaria nimisen oluen myynnin Viipurissa. Ja koska yhdysoluttehtaalla oli tuotannossaan mainittu bavaria olut, syntyi tästä erikoinen nimikinastelu. Yhdysoluttehtaan bavaria öl tarkoitti yksinkertaisesti sitä, että se oli baijerilaisen tavan mukaan eli pohjahiivamenetelmällä valmistettua laadukasta varasto-olutta. Tätä ei Pietarin oluttehtaalla uskottu, vaan he katsoivat yhdysoluttehtaan matkivan heidän käyttämäänsä oluen nimeä. Alla olevat lehtimainokset ovat samalta sivulta Östra Finland -lehdestä helmikuulta 1879. Kinastelusta lisää alempana.


Bavaria olutta Viipurista ja Pietarista.

Oluenpanija Böggild lopetti työnsä tehtaalla vuoden 1879 maaliskuun viimeinen päivä. Hänen suunnitelmissa oli perustaa oma oluttehdas Lappeenrantaan, jota varten hän perusti yhtiön ja osti tontin, mutta juuri ennen rakennustöiden aloittamista hän kuoli.
Myöhemmin vuonna 1879 Yhdysoluttehdas osti Papulan oluttehtaan, jonka oluen valmistus lopetettiin seuraavana vuonna. Kaksi vuotta tämän jälkeen Yhdysoluttehdas vuokrasi Havin osakeyhtiöltä Pantsarlahden oluttehtaan. Tämän jälkeen Yhdysoluttehdas rekisteröitiin osakeyhtiöksi nimelle Förenings Ölbryggeri Aktiebolag (4.567). Sen säännöt vahvistettiin senaatissa 25.11.1881 ja sen osakepääoma 760.000 mk (760 kpl á 1000 mk). Yhtiön hallituksen muodostivat kauppiaat Friedrich Wilhelm Alexander Rothe, Johan Friedrich Richardt, Wilhelm Dippell sekä arkkitehti Carl Eduard Dippell ja kauppias Mathias Ferdinand Michelsson.
Nimestä huolimatta osakeyhtiömerkintää (Ab) ei käytetty, vaan se esiintyi jatkossa vanhalla nimellä Förenings Ölbryggeriet. Myös Papulan ja Pantsarlahden tehtaiden nimet pysyivät muuttumattomina.

Mainittu kinastelu bavaria oluen nimestä pietarilaispanimon kanssa, oli yhdysoluttehtaan kannalta lopulta täysin turhaa. Joten, vuoden 1881 tammikuussa, katsottiin viisaammaksi luopua bavaria nimestä kokonaan. Tämä tarkoitti myös sitä, että oli suunniteltava myös uusi etiketti. Päätettiin myös, että uusittuun etikettiin tuli vain tehtaan nimi ja kruunun kuva kuvaamaan laadukasta olutta.
Mutta kinastelu sai jatkoa. Nimittäin, lähes samaan aikaan, kun Yhdysoluttehtaan uusi etiketti ilmestyi markkinoille, myös Pietarin tehtaan olutta tuli myytiin pulloissa, joissa oli lähes täydellisesti kopioitu Yhdysoluttehtaan uusi kruunu etiketti. Erona oli vain etiketin teksti, joka kruunun ympärillä tehtaan nimen paikalla luki "Prima Bavaria Öl Wiborg". Näin ollen markkinoilla oli jälleen sekaannusta aiheuttavat etiketit. Yhdysoluttehtaan
etiketistä julkaistiin viipurilaisessa sanomalehdessä alla oleva kuva, jossa ostajia pyydettiin erityiseen tarkkaavaisuuteen tekstin suhteen.

Kinastelu olutmarkkinoista sai jatkoa jo muutaman kuukauden kuluttua kruunuetiketistä. Nimittäin toukokuussa 1881 Pietarilaista olutta tuli Viipurin markkinoille taffel öl nimisenä. Myös tämä etiketti oli täydellinen kopio Yhdysoluttehtaan taffel öl etiketistä. Ja jälleen ainoa ero oli tekstissä, jossa "Förenings-Ölbryggeriet i Wiborg" oli korvattu tekstillä "Försäljning af öl-fabrikater Wiborg". Alla kuva Yhdysoluttehtaan etiketistä.
Lopulta selvisi, että mainittujen olutetikettien kopiointi oli Viipurissa toimivien Pietarilaisten kauppiaiden tekosia eikä minkään Pietarilaisen oluttehtaan. Tämän jälkeen etikettien kopioinnit ja koko kinastelu pikku hiljaa päättyi.

Lokakuussa 1882 tehtaalle palkattiin panimomestari Johan Baptist Wutz. Näin tehtaalla toimi kaksi panimomestaria ja tuotanto nousi yli miljoonan litran ollen vuonna 1884 1.046.880 litraa ja vuonna 1887 1.105.000 litraa olutta. Palkattujen työntekijöiden määrä oli mainittuina vuosina 36 ja 38.
Kopioinnin kohteena ollut taffel öl etiketti muutettiin vuoden 1885 syksyllä sinipainatteiseksi.

Taffel- ja pilsener oluiden lisäksi tuotantoon tuli ensikertaa Erlanger olut keväällä 1886.
Panimomestari Wolfgang Ederer kuoli heinäkuussa 1888 ja seuraavan vuoden joulukuussa omistajista Rothe. Rothen osuus siirtyi hänen pojille Carl ja Emilille.


Tehtaalle hankittiin puhelin vuoden 1891 alussa ja se näkyi myös etiketeissä.

Vuonna 1892 yhtiön suurimmaksi osakkeenomistajaksi tuli W. Dippel & Kumpp. jonka alaisten yhtiöiden johtokunnista Yhdysoluttehtaan johtokunta muodostettiin. Mainittuja yhtiöitä olivat mm. Verlan puuhiomo ja paperitehdas, Rakkolanjoen kaakelitehdas sekä muita laitoksia. Oluttehtaan toimintaan tällä ei ollut suurempaa vaikutusta. Tehtaan isännöitsijänä toimi edelleen panimomestari Wutz. Hetken päästä mestari Wutz toi markkinoille Münchener ja Erlanger oluet uusine etiketteineen.

Vuoden 1896 joulukuussa yhtiö rekisteröitiin uusittuine sääntöineen vanhalle nimelle Förenings Ölbryggeri Aktiebolag (4.567). Myöhemmin tehtaan nimenä esiintyi monia versioita suomennoksineen. Rekisteröinti vahvistettiin senaatissa 5.2.1897. Johtokunnan muodostivat liikemiehet Wilhelm Dippell, Emil Rothe, Mathias Ferdinand Michelsson sekä kauppias Otto Stiefel ja arkkitehti Carl Eduard Dippell. Rekisteröinnin jälkeen tehtaalle palkattiin baijerilaissyntyinen oluenpanija Karl Heining. Hän toimi tehtaalla vuoteen 1916.
Vuosisadan vaihteeseen mennessä juomien vuosituotanto oli noussut yli 2,5 miljoonaan litraan ja pysyi siellä lähes ensimmäiseen maailman sotaan saakka.
Vuonna 1902 panimomestari Wutz perusti ystävänsä kanssa oluttehtaan Kajaaniin ja luovutti tuotantovastuun Karl Heiningille. Virallisesti Wutz ei Kajaaniin muuttanut. Tästä eteenpäin tehtaalla toimi myös Karl Heiningin veli Max vuoteen 1907.

1900-luvun alussa Yhdysoluttehtaan johtokunnassa todettiin, että tehtaan laajentaminen ei ollut enää kannattavaa, sillä ilmapiiri oli muuttunut kilpailun takia epäedulliseksi sekä kansalaisten osalta raittiusmielisemmäksi.
Viipurissa toimi, vuonna 1885 perustettu, voimakastahtoinen raittiusseura. Oluttehtaiden toimintaan raittiusseura vaikutti mm. siten, että markkinoille tuotiin jatkossa monenlaisia miedompia mallasjuomia.
Yhdysoluttehtaan tuotannossa oli myös kaljaa, jonka rinnalle vuoden 1904 toukokuussa, markkinoille laskettiin "amerikkalais-saksalaisen metodin mukaan valmistettu" alkoholiton raittiusjuomaa Hopkos. Pian huomattiin, ettei juomalla ollut juuri kysyntää, joten se poistui markkinoilta saman vuoden syksyllä. Mainittakoon, että Hopkos oli Yhdysoluttehtaan ensimmäinen markkinoille tullut alkoholiton mallasjuoma.

Vuoden 1908 alusta astui voimaan uusi asetus, jossa mietojen mallasjuomien (ns. verosta vapaiden mallasjuomien) alkoholiprosentin yläraja määriteltiin 2.0 til. prosentiksi. Lisäksi mm. vahvempien oluiden mallasvero kaksinkertaistettiin.
Tällä säädöksellä oli se vaikutus, että suomeen perustettiin ns. kaljatehtaita enemmän kuin koskaan aiemmin. Myös osa oluttehtaista luopui oluenvalmistusoikeuksistaan ja ryhtyivät valmistamaan ainoastaan mietoja mallasjuomia. Eli ne tehtaat, jotka valmistivat etupäässä yli 2 til. prosenttista olutta, joutuivat ahtaammalle. Tällä säädöksellä päättäjät halusivat mm. "ripeää" siirtymistä miedompiin juomiin.
Tämä ei kuitenkaan päättäjille riittänyt, vaan siirtymistä miedompiin juomiin jatkettiin jo vuonna 1910, jolloin veroja korotettiin jälleen. Tämän korotuksen seurauksena tammikuussa yhteensä 14 oluttehdasta ilmoitti lakkauttavansa kaiken toimintansa.

Panimomestari Wutzin kohtaloksi muodostui vuoden 1908 lopulla Kajaaniin perustettu oluttehdas, joka ajautui sen uuden omistajan myötä konkurssiin. Wutzilla oli nimittäin sen myynnistä edelleen saatavia, joita vasten hänellä oli pankkilaina. Näin ollen hän ajautui henkilökohtaiseen konkurssiin. Konkurssista huolimatta hän jatkoi yhdysoluttehtaan palveluksessa. Isännöitsijäksi tehtaalle nousi oluenpanija Karl Heining.

Erikoisena yksityiskohtana voisi mainita, että heti ensitöikseen Heining erotti tehtaan varastosta 21 miestä liian suuren palkan takia. Irtisanottujen tehtävänä oli jään sahaus merestä ja toimitus tehtaan varastoon. Vaikka päiväpalkka oli vain 3 markkaa, oli se Heiningin mielestä vetelehtiville jäämiehille liikaa. Totuus oli se, että talvellakin sisätiloissa jää suli ja sitä tarvittiin lisää. Muutaman viikon kuluttua yli puolet irtisanotuista palkattiin takaisin 4 markan päiväpalkalla.

Vuonna 1909 Heiningin avuksi tuli saksalaissyntyinen panimomestari Georg Krichenbauer. Heining kävi vuosien 1911-1912 aikana Münchenissä suorittamassa panimomestarin tutkinnon ja palattuaan Viipuriin Krichenbauer luovutti paikkansa hänelle. Mainittuna vuonna olutta valmistui noin 1,5 miljoonaa litraa.


Tehtaan tuotantorakennuksia vuonna 1911.

Vaikka yllämainittu mallasjuomalainsäädäntö oli erittäin epäedullinen oluttehtaita kohtaan, huomattiin päättäjien keskuudessa, että korotuksista oli tullut eräänlainen ongelma. Nimittäin mallasjuomien tuoma verokertymä jäi pienemmäksi kuin piti. Tähän epäkohtaan panimoteollisuus yhdistys puuttui ja vaati alkoholiprosentin nostoa 2,5 til. prosenttiin. Syyksi mainittiin mm. että "mitä vahvempaa olut on, sen laadukkaampaa se myös on ja tämä lisää sen myyntiä, josta valtio saa osansa". Korotus hyväksyttiin vuonna 1912.

Ensimmäisen maailmansodan aikana yhdysoluttehdas oli samoissa ongelmissa, kuin muutkin tehtaat. Suurimmiksi ongelmiksi muodostuivat mm. raaka-ainepula, työväenpula ja korotetut kustannukset. Näistä syistä johtuen, vuonna 1915, panimomestari Heining joutui jopa ilmoittamaan johtokunnalle, että "..kaikki laadukas tavara on nyt jo käytetty..". Yhdysoluttehtaan tuotannossa oli siis joka vuosi enemmän ja enemmän mietoja mallasjuomia. Huippuvuosiin nähden tuotantomäärät olivat tipahtaneet murto-osaan eli noin 200.000 litraan vuodessa, jos siihenkään.
Vuonna 1916 panimomestari Heining muutti Ouluun ja paikalle tuli panimomestari Hugo Sundström.

Kun väliaikainen kieltolaki säädettiin ja astui voimaan vuonna 1917, muuttuivat juomat sen mukaisiksi. Samalla mietojen mallasjuomien alkoholiprosentin yläraja laskettiin alkuperäiselle tasolle eli 2 til. prosenttiin. Tämä oli tietyssä mielessä ongelma, sillä Yhdysoluttehtaalla oli varastossaan, monien muiden tehtaiden tavoin, tuhansia litroja yli 2 til. prosenttista mallasjuomaa. Nimittäin uuden säädöksen mukaan kaikki yli 2 til. prosenttiset juomat oli luovutettava valtiolle.
Pieni huojennus oluttehtaille kuitenkin myönnettiin, kun erillinen päätös yli 2 til. prosenttisten mallasjuomien hallussapidosta ja mahdollisesta myynnistä astui voimaan. Päätös kuului pääkohdiltaan seuraavasti: Ne mallasjuomat, jotka ovat edellisen asetuksen aikana valmistetut ja joita ei uuden asetuksen voimaan astuttua ole sallittua myydä, on tehtailla oikeus myydä ne laimentamalla juomat uuden asetuksen määräämälle tasolle.
Kun vaihtoehdot olivat nämä, katsottiin Yhdysoluttehtaan hallituksessa valita laimennus. Laimennettavaa mallasjuomaa panimomestari Sundström ilmoitti olevan yhteensä 11.000 litraa.

Oli tilanne kieltolain takia kuinka hankala tahansa, oli mietojen mallasjuomien menekki seuraavina vuosina suhteellisen hyvä. Myös tuotantomäärät nousivat nopeasti vähintään puoleen miljoonaan litraan vuodessa.


Yhdysoluttehdas vuonna 1923

Vuonna 1923 uudeksi panimomestariksi tuli saksalaissyntyinen August Seidensticker. Seidenstickerin toimesta tehtaalla aloitettiin vuonna 1924 ensikertaa monenlaisten virvoitusjuomien valmistus.


Vuonna 1924 tehtaan konttoriin saatiin myös oma puhelin (numero 3007),
jos numero 83 sattui olemaan varattuna.

 


Merkintä 2,25 % ilman veroluokkamerkintää oli voimassa 1.5.1931-1.5.1932 (yllä) ja pakollisella veroluokkamerkinnällä tämän jälkeen (alla).

Vuoden 1931 toukokuussa mietojen mallasjuomien alkoholipitoisuutta nostettiin 2,25 til. prosenttiin. Uusi väkijuomalainsäädäntö, johon mallasjuomaverolaki sisältyi, hyväksyttiin 30.1.1932. Tämä tarkoitti samalla kieltolain kumoamista.
Mallasjuomaetiketit määrättiin merkittäväksi veroluokkamerkinnöillä; I olut (1,4-2.25 til. %), II olut (2.25-3.2 til. %) ja III olut (3.2-4.5 til. %).
Oluiden valmistusoikeuksista ja myynnistä vastasi Oy Alkoholiliike Ab. Vahvempien oluiden myyntiin siirryttiin asteittain niin, että I ja II oluen myynti sallittiin 1.5.1932 ja III oluen 1.9.1932.

Vuonna 1938 Yhdysoluttehtaalle tuli Seidenstickerin paikalle panimomestari Matheus Müller. Hän joutui kuitenkin saksan kansalaisena lähtemään rintamalle jo seuraavana vuonna.

Toisen maailmansodan puhjettua, marraskuusta 1939, toiminta tehtaalla kävi hankalaksi mm. siksi että koko käytössä ollut kuljetuskalusto pakkolunastettiin sotilaallisiin tarkoituksiin. Myös panimomestari oli poissa ja suuri osa työväestä rintamalla. Mainittuna vuonna ehdittiin valmistaa noin 977.000 litraa olutta.
Vuoden 1940 helmikuussa Venäläiset valtasivat Viipurin ja tehdas jäi heidän haltuun aina seuraavan vuoden elokuuhun, jolloin Viipuri vallattiin takaisin. Tehdas oli kuitenkin poltettu, eikä toimintaa voinut enää jatkaa.

Tehdas seisoi raunioina noin vuoden kunnes vuoden 1942 elokuussa Oy Pyynikki osti Yhdysoluttehtaan osakkeet ja kiinteistöt tontteineen ja rekisteröi sen nimelle Viipurin Olut Oy. Johtokuntaan kuuluivat konsuli Rosa Salmelin, johtaja Simo Salmelin ja varatuomari Aarne Anerio.
Tehdasta ryhdyttiin heti korjaamaan kuntoon ja toukokuussa 1943 tuotanto aloitettiin. Oluenpanijana toimi Martti Riihikallio. Tuotannossa oli erinäisiä virvoitusjuomia sekä Tähti I olutta.

Runsaan vuoden kuluttua aloituksesta toiminta jouduttiin sotatoimien takia keskeyttämään. Tehtaan viimeiset merkinnät löytyvät mallasjuomien valmistuspäiväkirjasta, jossa mainitaan, että "koko 30.6.1944 inventoitu varasto jäi tehtaalle 13.7.1944". Mainitun vuoden tammikuusta kesäkuun loppuun ehdittiin valmistaa verotettavaa Tähti I olutta yhteensä 1.449.600 litraa.

Lähteet:
PRH: 4.567, 93.858.
Tehtaan kuva: 1911 Mercator, Zeitschrift für Handel und Gewerbe Finnlands no 12.
Tehtaan panoramakuva: Suomen teollisuus ja kauppa 1924.
Kansallisarkiston sanomalehtiarkisto ja kirkolliset asiakirjat.
Viipurin historian kirjat.
Mallasjuomat lehti.
Kirja: Suomen Panimot; Seppo Bonsdorff.
Kruuni etiketti: 1881 Ilmarinen no 2.
Etiketit: Arvo Kulo (Hopkos, 2% pilsner, jossa punainen W ja ovaali Pöytä Olutta). Mika Vellonen (Pöytä Olutta, jossa karjalan vaakuna), Seppo Bonsdorff (pasteurisoitua 2% Pöytä Olutta ja Tähti). Kim Lindberg: (kaikki loput 16 kpl).
Lasinalusta: Antti Räty
__________
1863 - 1868 Förenings Ölbryggeriet (Wilhelm Rothe, Julius Dippell, ..)
1868 - 1881 Förenings Ölbryggeriet (Wilhelm Rothe, Maria Dippell, ..)
1881 - 1940 Förenings Bryggeri Ab (useita omistajia)
1942 - 1944 Viipurin Olut Oy (Oy Pyynikki)

alustat

___________________________________________________________________________________________________________________________________________________________
Viipuri

Papula Ölbryggeri
Tontti 21. 12 kaup. osa, Papulankatu 16/Myllysaarenkatu 11 kulma
Papula
Viipuri

Aloittanut: 1875
Lopettanut: 1881

Historia:
Oluttehtaan perusti Johan Fredrik Richardt vuonna 1875 omistamansa tukkuliikkeen J. F. Richardtin nimiin. Tehdas rakennettiin verkkaisesti Papulan kaupunginosaan ja oli valmiina vuoden 1877 keväällä. Noin kuukautta ennen tehtaan valmistumista, Richardt irrotti sen tukkuliikkeestä omaksi yhtiöksi nimelle Papula Ölbryggeri.
Yhtiön johtokuntaan kuuluivat kauppias Johan Fredrik Richardt
, kauppias Mathias Ferdinand Michelsson ja panimomestari Axel Frithiof Oldenburg. Isännöitsijäksi valittiin Michelsson. Ensiolutta saatiin markkinoille toukokuun ensimmäinen päivä. Muina tuotteina oli sima ja kalja. Tehtaan tynnyrintekijäksi tuli Pantsarlahden oluttehtaan entinen oluenpanija Adolf Fredrik Grönroos.


Papulan oluttehtaan etiketti.

Tehtaan vuotuinen valmistusmäärä oli noin puolet esim. Pantsarlahden tehtaasta eikä kasvanut tätä suuremmaksi. Korkeimmillaan olutta, simaa ja kaljaa valmistui yhteensä noin 220.000 litraa vuodessa.

Vuonna 1879 Förenings Ölbryggeriet ja Papula Ölbryggeriet yhdistettiin ja seuraavana vuonna Papulan oma juomatuotanto lopetettiin. Tästä eteenpäin osa tontilla olleista taloista ja tiloista vuokrattiin ulkopuolisille.
Panimomestarin entisen asunnon vuokrasi kunnan eläinlääkäri Axel Bergh. Vuoden 1881 tammikuussa loppiaisiltana Berghin asunnosta levisi tulipalo, joka poltti Berghin asunnon, tynnyrintekijä Grönroosin asunnon sekä lähes koko entisen oluttehtaan kiinteistön maan tasalle. Palossa kuoli Berghin tytär sekä Grönroosilta tytär ja poika.
Palaneista rakennuksista vain oluttehtaan kiinteistö oli vakuutettu, joten se rakennettiin heti uudestaan.

Vuonna 1908 Yhdysoluttehdas vuokrasi Papulan tehtaan tuotantotilat mietoja mallasjuomia valmistavalle Oy Kalja Ab:lle.

Lähteet:
PRH: 4.567.
Etiketti: 1877 Wiborgs Tidning no 84.
Kansallisarkiston sanomalehtiarkisto ja kirkolliset asiakirjat.
Kirja: Suomen Panimot; Seppo Bonsdorff.
Viipurin historian kirjat.

__________
1875 - 1877 Papula Ölbryggeri (J. F. Richardt)
1877 - 1879 Papula Ölbryggeri (Richardt, Michelsson, Oldenburg)
1879 - 1881 Papula Ölbryggeri (Förenings Bryggeriet)

___________________________________________________________________________________________________________________________________________________________
Viipuri

F. Sergejeffin Oluttehdas Oy
Tontti 293, 16 kaup. osa, Pietarintie (myöh. Kannaksentie 18-24)
Rosuvoi (myöh. Pyöräsuo)
Viipurin maalaiskunta (myöh. Viipurin kaupunki)

Aloittanut: 1888
Lopettanut: 1939

Historia:
Oluttehtaan perusti viipurilainen kauppayhtiö Tmi Tschusoff & Sapetoff vuonna 1888, jonka omisti kauppias Alexander Sapetoff.
Tämän vuonna 1869 perustetun kauppayhtiön omistuksessa olivat jo mm. konepaja, asfalttitehdas sekä viinapolttimo ja tislaustehdas. Toiminimen toinen osakas Vasili Tschusoff oli kuollut vuonna 1876. Tehtaista viina- ja tislaustehdas tunnettiin nimillä Tschusoff & Sapetoffin Viina ja Likööritehdas sekä Viipurin Viini- ja Punssitehdas.
Oluttehtaan perustamishetkellä viinatehdas oli se osa koko kauppayhtiötä, joka tuotti eniten voittoa, joten oluttehtaan perustaminen katsottiin laajentavan tätä osaa yhtiöstä. Edellisen vuoden yhtiökokouksessa oluttehtaan perustaminen oli ollut esillä, mutta sitä ei päätetty lopullisesti vielä silloin.

Oluttehtaan kattilat ym. tarpeet valmistettiin ja kasattiin omalla konepajalla ja sijoitettiin viinatehtaan yhteyteen. Koska tilat olivat valmiina ja välineet nopeasti toimintakunnossa, oluen valmistus aloitettiin vielä samana keväänä (1888). Toukokuussa yhtiöstä ilmoitettiin oluttehtaan nimeksi Bavaria Ölbryggeri. Ensiolut Lager-öl laskettiin markkinoille 2. heinäkuuta, jolloin pidettiin tehtaalla avajaisjuhlat.

Avajaisjuhliin oli varattu kaikki sen hetkinen valmistunut olut eli noin 8.000 litraa. Hulppeissa avajaisissa olutta myytiin halvemmalla kuin muilla kaupungin kauppiailla joten siitä tuli avajaisten vetonaula. Hyvin nopeasti janoisimpien juhlijoiden juhlapaikaksi tuli tehtaan vieressä sijainnut Rosuvoin mäki, jossa mm. juotiin, laulettiin, huudettiin, tapeltiin ja nukuttiin.
Vaikka avajaiset tehtaalla olivat jo päättyneet, huuto ja mekastus jatkuivat mäellä useita päiviä. Riehakkaimpien juhlijoiden osalta huuto olisi kestänyt pidempäänkin, jollei poliisi olisi keskeyttänyt yltiöpäiseksi muuttunutta juhlintaa. Tämä juhlien lopetus ei ollut poliisin mukaan kuitenkaan kovinkaan helppoa, koska putkat olivat jo täynnä huutajia. Poliisin onneksi kolmannen päivän iltana tilanne rauhoittui.

Jo vuoden kuluttua avajaisista kauppias Alexander Sapetoff myi puolet yhtiöstä viipurilaiselle kauppias tehtailija Feodor I. Sergejeffille. Sergejeffin mukaantulo maanmiehensä yhtiöön oli jatkon kannalta ratkaiseva, sillä muutoin toiminimi oluttehtaineen olisi ajautunut konkurssiin. Välittömästi tämän jälkeen oluttehdas eriytettiin Tmi Tschusoff & Sapetoffin liiketoimista ja sen isännöitsijäksi valittiin Sapetoff. Mainittavaa oli, että Sergejeff ei juuri osallistunut toiminimen muihin liiketoimiin, vaan keskittyi yksinomaan oluttehtaaseen. Oluttehtaan osalta yhtiön nimenä esiintyi tämän jälkeen Tmi Sergejeff & Sapetoff.


Viipurin venäläistä väestöä varten mainokset olivat kaksikielisiä.

Päivämäärällä 3.6.1893 alkuperäinen kauppayhtiö Tmi Tschusoff & Sapetoff, Bavarian Oluttehdas, Viipurin Viini- ja Punssitehdas sekä yksityishenkilönä kauppias Alexander Sapetoff asetettiin konkurssiin. Samalla yhtiön alaiset laitokset oluttehtaineen lakkautettiin ja niiden hallinta siirtyi pesänhoitajille. Oluttehtaan osalta ongelmaksi tuli konkurssin jälkeen se, että valmistunutta olutta saivat myydä vain ne kauppiaat, joille lupa oli aiemmin myönnetty. Nimittäin kaupungin valtuusmiehet kielsivät konkurssinalaisen yhtiön myyntipisteiden lisäyksen jyrkästi. Myös Yhdysoluttehdas oli kiinnostunut viimeisestä oluista, mutta kaupungin valtuusto pysyi linjassaan. Näin ollen mitään suurempaa viimeisten oluiden myyntikampanjaa ei pidetty, vaan ne myytiin eri kauppiaiden toimesta pikkuhiljaa pois.
Joka tapauksessa pesään kuuluvaa kaikenlaista irtainta omaisuutta huutokaupattiin noin vuosi kunnes seuraavan vuoden (1894) kesäkuun alussa kauppaneuvos Feodor Sergejeff osti jäljelle jääneet laitokset ja kiinteistöt tontteineen. Kauppasumma oli 200.000 markkaa. Osan tarvittavista rahoista Sergejeff sai myymällä Viipurin maalaiskunnan Kilpeenjoella sijainneen maatilansa 65.000 markalla Paul Schuschinille.
Tämän jälkeen kaikki muut tontilla olleet laitokset purettiin ja poistettiin paitsi oluttehdas, jota rakennettiin ja laajennettiin. Lopulta vuoden 1894 lopulla uusittu tehdas aloitti toimintansa, kolme kertaa suurempana. Tehtaan valmistuttua myös panimomestari Axel Frithiof Oldenburg pääsi aloittamaan työnsä. Tehtaan nimeksi tuli F. Sergejeffin Oluttehdas. Ensiolut ytä olut laskettiin markkinoille vuoden 1895 toukokuun ensimmäinen päivä. Tehtaan virallisia avajaisia juhlittiin kylmän alkukesän takia vasta 15. kesäkuuta. Mainittakoon, että näissä avajaisissa oli täysin toinen tunnelma, kuin ensimmäisissä.

Oluttehtaan perustamishetkellä kauppaneuvos Sergejeff omisti mm. tukkukaupan ja 1878 perustetun tupakkatehtaan. Muutaman vuoden kuluttua hän rekisteröi kaikki omistamansa yhtiöt nimelle F. Sergejeff (4.550), jonka senaatti vahvisti 5.2.1897.

Panimomestari Oldenburg lopetti tehtävänsä vuoden 1898 lopulla ja hänen paikalle tuli saksalaissyntyinen panimomestari Joseph Forster sekä hänen avuksi vielä toinen saksalainen panimomestari A. Steinsch. Seuraavana vuonna olutta valmistui noin 1.470.000 litraa. Vertailun vuoksi Yhdysoluttehtaalla määrä oli 2.656.000 litraa.
Vuonna 1898 Sergejeff katsoi parhaaksi luovuttaa yhtiönsä kahdelle vanhimmalle pojalleen Alexanderille ja Paulille sekä vävylleen Nikolai Bojarinoffille. Tämä kolmikko rekisteröi yhtiön nimelle F. Sergejeffin Pojat ja Kumpp. (10.012), jonka senaatti vahvisti 20.1.1899. Oluttehtaan johtajaksi tuli Aleksander Sergejeff. Vuosituotanto pysyi tästä eteenpäin noin 1,5 miljoonassa litrassa seuraavat runsaat 10 vuotta.

Vuonna 1908 määrättiin mallasveroja korotettavaksi ja tämän seurauksena kovimman kilpailijan eli Yhdysoluttehtaan kanssa tehtiin sopimus hintojen yhtenäistämisestä. Käytännössä hintoihin perustuva kilpailu olutmarkkinoista päättyi Viipurissa tähän. Ajat kuitenkin hankaloituivat entisestään koko suomessa. Näistä verotus ym. ongelmista voi lukea tarkemmin Yhdysoluttehtaan tarinassa.
Vuonna 1912 valmistui Sergejeffin tehtaalla viimeisen kerran, ennen vuotta 1932, yli miljoona litraa vahvempaa olutta. Tällöin verotettavaan tavaraa valmistui yhteensä 1.242.095 litraa.

Vuonna 1912 Sergejeffin oluttehdas rekisteröitiin ja vahvistettiin osakeyhtiöksi nimelle F. Sergejeffin Oluttehdas Oy (33.613). Osakepääoma oli 1.000.000 markkaa (1000 á 1000 mk). Työväkeä tehtaalla oli tuolloin palkattuna 35. Kolme vuotta myöhemmin tehtaalla lopetettiin vahvempien mallasjuomien valmistus ja siirryttiin mietoihin mallasjuomiin. Seuraavan kerran vahvempaa mallasjuomaa valmistettiin vuonna 1932.


Yllä etikettejä kieltolain ajalta.


Sergejeffin oluttehdas Kannaksentien yli kuvattuna. Tehdas sijaitsi noin 1,5 kilometriä keskustasta punasenlähteen torilta, josta sinne pääsi helposti mm. raitiovaunulla.

Kieltolain päättymisen jälkeen tehdasta ajanmukaistettiin ja tiloja uusittiin asteittain useita vuosia. Tuotanto ei pysähtynyt tänä aikana kertaakaan vaan pysyi noin 1.500.000 litrassa. Lopulta vuonna 1938, kun kellarin varastotankit saatiin asennettua, yhtiön uusitut säännöt saivat vahvistuksen. Yhtiön hallituksen muodostivat toimitusjohtaja insinööri Theodor Urne, isännöitsijä Paul Serko ja konttoripäälikkö Paul Maksimenko. Oluista vastasi saksalaissyntyinen panimomestari Konrad Dill. Kaikkiaan työntekijöitä oli 88.

Vuonna 1939 alkoi talvisota ja tämän seurauksena 30. marraskuuta tehdas sai ns. täysosuman ja toiminta jouduttiin keskeyttämään. Seuraavan vuoden helmikuussa tehtaan vauriot todettiin niin pahoiksi, ettei niitä kannattanut korjata vaan jättää sodan takia sikseen. Mainittuna vuonna olutta valmistui yhteensä noin 1,3 miljoonaa litraa. Käytännössä tähän loppui Sergejeffin oluttehtaan toiminta.
Tehtaan rauniosta otettu kuva.

Lähteet:
PRH: 4.550, 10.012, 33.613.
Viipurin historian kirjat.
Bavaria mainos: 1893 Wiipurin Sanomat no 81.
Tehtaan kuva: yksityiskokoelma Venäjä.
Tehtaan raunio kuva: SA-Kuva.
Mallasjuomat lehti.
Kirja: Suomen Panimot; Seppo Bonsdorff.
Kansallisarkiston sanomalehtiarkisto ja kirkolliset asiakirjat.
Etiketit: Mika Vellonen (Voima Olutta), Seppo Bonsdorff (Pöytä Olutta Osakeyhtiö F. Sergejeff), Kim Lindberg (kaikki loput 13 kpl).
Lasinalusta: Antti Räty.
__________
1888 - 1889 Bavaria Oluttehdas (Tmi Tschusoff & Sapetoff)
1889 - 1893 Bavaria Oluttehdas (Tmi Sergejeff & Sapetoff)
1893 - 1894 Bavaria Oluttehdas (konkurssipesänhoitajat)
1894 - 1897 F. Sergejeffin Oluttehdas (Feodor I. Sergejeff)
1897 - 1899 F. Sergejeffin Oluttehdas (F. Sergejeff)
1899 - 1912 F. Sergejeffin Oluttehdas (F. Sergejeffin Pojat ja Kumpp.)
1912 - 1939 F. Sergejeffin Oluttehdas Oy (useita omistajia)

alustat

___________________________________________________________________________________________________________________________________________________________

<< Edellinen _____ Seuraava >>

kaupungit