Oluttehdas Prentti
Rantatontti (nyk. Kyröspohjantien ja Kirkkojärven välissä)
Tokoisten kylä (nyk. Kyröspohja)
Hämeenkyrön kunta
Aloittanut: 1882
Lopettanut: 1883
Historia:
Prentti-nimisen oluttehtaan perusti kauppias Edward Wirtanen vuonna 1882. Tehtaasta käytettiin myös nimeä Hämeenkyrön Oluttehdas. Laitos rakennettiin Tokosten kylään nykyisen Kyröspohjantien ja Kirkkojärven väliselle rantatontille ja sijaitsee noin 5 km Hämeenkyröstä etelään. Likimain tehtaan kohdalla on nykyisin Kirkkojärvestä erottuva Prentinlahti.
Tuotannossa oli ainakin olutta, simaa ja kaljaa. Koko laitos oli suhteellisen vaatimaton ja kapasiteetiltaan niin pieni, että sen tuotteita ei riittänyt vietäväksi Hämeenkyrön ulkopuolelle.
Tehdas aiheutti toimiessaan viranomaisten mielestä suurta epäjärjestystä, joten oluen vahvuus oli kaikesta päätellen mietoa mallasjuomaa korkeampi eli pelkkä kaljatehdas se ei ollut.
Tehtaan viimeiset oluet valmistuivat jo kesällä 1883, jonka jälkeen Wirtanen asetti laitoksensa huutokaupattavaksi. Huutokauppa pidettiin 24. elokuuta tehtaan pihamaalla. Tässä huutokaupassa ei kauppoja syntynyt, mutta Wirtanen oli päättänyt lopettaa tehtailun ja näin ollen tehdas jäi tyhjilleen.
Kovin pitkään se ei tyhjänä ollut, sillä jo muutaman kuukauden kuluttua, lokakuun 26. päivä, koko kiinteistö varastoineen paloi maan tasalle. Tehdas oli vakuutettu 5.500 markasta Swea vakuutusyhtiössä, mutta sitä ei rakennettu enää uudestaan.
Lähteet:
Manufaktuurijohtokunnan arkisto
Kirkolliset asiakirjat Hämeenkyrö 1880-1890
Aamulehti no 63 08.08.1883
__________
1882 - 1883 Oluttehdas Prentti (Edward Wirtanen)